IL: Valmennushommiin hamuava Kari Jalonen kävi tapaamassa kahta seurapomoa – yksi vaihtoehto voidaan sulkea pois
Kokenut suomalaisvalmentaja Kari Jalonen, 64, tähyää ensi kaudeksi takaisin valmentajan hommiin oltuaan tämän kauden ajan valmentamatta.
Jalonen tavoittelee valmennuspestiä Keski-Euroopasta. Hän kävi viime viikolla tapaamassa seurapomoja agenttinsa Ilkka Larvan kanssa.
– Kahden seuran general managerit kahdessa eri maassa kävin henkilökohtaisesti tapaamassa. En voi kertoa seurojen nimiä, enkä yksityiskohtia, Jalonen sanoo Iltalehdelle.
Käytännössä vaihtoehtoja, joissa Jalonen on käynyt, on kolme: Sveitsi, Tshekki ja Saksa. Sveitsissä on ensi kaudeksi 2-3 päävalmentajan paikkaa auki. Saksan ja Tshekin kärkiseurat puolestaan maksavat valmentajilleen selvästi enemmän palkkaa kuin esimerkiksi Liiga-seurat.
Jalonen sulkeekin tässä vaiheessa pois sen vaihtoehdon, että hän valmentaisi ensi kaudella Liigassa.
– Sanoisin, että se on epätodennäköistä.
Valmennusurallaan Jalonen on nähty Liigassa TPS:n, Kärppien ja HIFK:n riveissä, Suomen ja Tshekin maajoukkueissa, KHL:ssä ja NL:ssä.
– Olen etsinyt uutta haastetta, sitä tässä työstetään. Jos sellainen löytyy, niin olen valmis lähtemään. Haluan yhä valmentaa, ja tavoitteeni on tehdä se Keski-Euroopassa, Jalonen kertoo.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Toimittaja paljasti: Suomi päätyy radikaaliin ratkaisuun World Cupin suhteen, jos Venäjä on mukana
- Ällistyttävä video leviää – NHL:n suomalaistulokas keksi aivan uuden aloitustavan
- Kari Jalonen sai upean kunnianosoituksen!
- Yllättävää puhetta: Ässät-ikoni puolustaa törkytaklaaja Oliver Lauridsenia Ylellä
- Nyt se on varmaa: Näissä kaupungeissa World Cup järjestetään
- SHL-seura pistää joukkuettaan uuteen uskoon – näitä pelaajia yritetään kaupata pois
- Maisema vaihtuu – Liigasta tuttu suomalaistähti ulos sveitsiläisseurasta
- SK: Sport rysäytti kaksi pelaajahankintaa – haaviin tuttu mies sekä Nuorten Leijonien hopeamitalisti
- Kaapo Kakko iski vahvat tehot NHL:ssä
- TPS:n Oliver Lauridsen: jättimäinen pelikielto!
- HIFK:lta jättimäinen sopimusuutinen
- Lähde: Liigasta tuttu pistelinko löysi uuden joukkueen!
- Missä ura jatkuu? SHL:n suomalaisvahti siirtouhan alla
- SK: Sport rysäytti kaksi pelaajahankintaa – haaviin tuttu mies sekä Nuorten Leijonien hopeamitalisti
- Leijonat-legendalle lähtöpassit Sveitsissä – myös Robert Leino jättää seuran
- Oikeustieteen tohtori Liigan kohutaklauksesta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- TPS:n Oliver Lauridsen: jättimäinen pelikielto!
- Leijonat-puolustaja kaupattiin NHL:ssä – on liekeissä uudessa seurassaan
- Nyt se on varmaa: Näissä kaupungeissa World Cup järjestetään
- Lugano kiinnitti Leijonat-legendan pojan