Liiga-seura jysäytti tiskiin kaksi hankintaa – Pelicansin kohupelaaja tarttui haaviin!
SaiPa vahvistaa ensi kauden puolustustaan Samuli Niinisaarella ja Saku Salmisella.
Haminassa syntynyt 25-vuotias Niinisaari saapuu Lappeenrantaan Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:sta, jossa hän on pelasi kolme kautta Brownin yliopistojoukkueessa sekä päättyneen kaudella UMassin eli Massachusettsin joukkueessa.
185-senttinen puolustaja summasi UMassin riveissä 27 ottelussa tehopisteet 3+9=12.
– Samuli on hyvin liikkuva, puolustava puolustaja, joka pystyy antamaan itsestään irti jokaisessa tilanteessa. Olemme saaneet erittäin paljon positiivista palautetta hänestä joukkuepelaajana, SaiPan urheilujohtaja Harri Aho kommentoi hankintaa.
24-vuotias Salminen on Tapparan kasvatti, jolla on vyöllä 115 Liigan runkosarjaottelua sekä 22 pudotuspeliottelua. Edelliset kaksi kautta hän edusti hopeajoukkue Pelicansia.
Päättyneellä kaudella Salminen kirjasi 22 runkosarjaottelussa tehot 0+3 ja kahdeksassa pudotuspeliottelussa tehot 0+1.
– Olen monipuolinen ja monikäyttöinen puolustaja; myös hyökkääjän roolista liigassa löytyy kokemusta. Vahvuuksiani on luisteluvoima ja urheilullisuus. Joukkuepelaaminen on yksi isoja arvojani, Salminen kuvailee tiedotteessa.
Salminen nostatti valtavan kohun tämän kevään Liigan finaalisarjan kolmannessa ottelussa, kun hän taklasi voimalla Tapparan maalivahti Christian Heljankoa ja lensi suihkuun. Liigan kurinpitodelegaatio langetti nuorelle puolustajalle neljän ottelun pelikiellon.
LUE MYÖS:
- Urheilucast: Ilves on tehnyt päätöksen seuraavasta päävalmentajastaan
- Tappara-lupauksen pelipaikka selvisi – NHL-seura teki päätöksensä
- IS: Jori Lehterä avasi lopettamispäätöksensä syitä – katuu yhtä asiaa
- Aleksander Barkov saapui NHL-leirille – valmentaja häkeltyi: yksi osa-alue entistäkin parempi
- Entisen NHL-vahdin seura haluaa Liigaan – uhkapeliyhtiö haussa: ”Paljon potentiaalia”
- IL: Raimo Helminen Liiga-jätin luotsiksi? – ”Sen verran olen kuullut”
- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”

- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos