Näillä herroilla ei ole pätäkästä pulaa! Tässä ovat MM-kisojen TOP 5 -parhaiten palkatut pelaajat
MM-kisoissa on tänä vuonna tarjolla poikkeuksellisen kova tähtikattaus. Lähivuosina pelataan isoja arvoturnauksia, ja monet NHL-pelaajat ovat lähteneet kisoihin antamaan näyttöjä tulevia parhaat vastaan parhaat -kisoja varten.
Kisoissa nähdään pelaajia NHL:n huipulta, ja monet heistä nauttivat hurjaa vuosipalkkaa. Tässä artikkelissa esittelemme viisi MM-kisojen parhaiten palkattua pelaajaa.
5. Roman Josi, Sveitsi, 9,059 miljoonaa dollaria vuodessa
Sveitsin tähtipuolustaja Roman Josi on pelipaikkansa paras pelaaja MM-kisoissa. Hän on tällä kaudella ehdolla NHL:n parhaaksi puolustajaksi tykitettyään Nashville Predatorsissa 82 otteluun tehot 23+62=85. Aiemmalla maajoukkueuralla Josi on voittanut kaksi MM-hopeaa.
4. Seth Jones, Yhdysvallat, 9,5 miljoonaa dollaria vuodessa
Seth Jonesin, 29, ura on ollut viimeiset kaksi vuotta jyrkässä laskusuunnassa, eikä hän ole ollut lähellekään palkkansa arvoinen. Tällä kaudella Jones pelasi Chicago Blackhawksissa 67 ottelua tehoin 8+23=31. Hänen tehotilastonsa oli karusti 15 pykälää pakkasen puolella.
3. Zach Werenski, Yhdysvallat, 9,583 miljoonaa dollaria vuodessa
Columbus Blue Jacketsin ykköspuolustaja Zach Werenskille MM-kisat ovat vasta uran toiset. Odotukset luotettavaa kahdensuunnan puolustajaa kohtaan ovat korkealla, sillä hän pelasi juuri uransa tehokkaimman kauden. 26-vuotias puolustaja nakutti 70 NHL-otteluun tehot 11+46=57.
2. Johnny Gaudreau, Yhdysvallat, 9,75 miljoonaa dollaria vuodessa
Taiturimaisen laitahyökkääjän kausi oli jälleen vaikea. Johnny Gaudreau ei onnistunut tälläkään kaudella Columbuksessa, ja hän iski 81 ottelussa vuosipalkkaansa nähden vaatimattomat tehot 12+48=60. MM-kisoissa hän saa vierelleen paremmat pelikaverit ja tilaa ja aikaa on enemmän. Nyt jos koskaan on Gaudreaun paikka onnistua, jos hän mielii Yhdysvaltojen seuraavaan olympiajoukkueeseen.
1. Erik Karlsson, Ruotsi, 11,5 miljoonaa dollaria vuodessa
33-vuotias Erik Karlsson ei tällä kaudella yltänyt yli sataan tehopisteeseen niin kuin edelliskaudella San Josessa, mutta hän keskittyikin Pittsburghissa enemmän joukkuepeliin. Pehmeäkätinen puolustaja tykitti silti vahvat tehot 11+45=56, vaikka joukkueen ylivoimapeli sakkasikin läpikauden. Ruotsin ylivoimaan Karlsson tuo takuulla paljon luovuutta ja vaarallisuutta. Häntä ei ole turhaan valittu kolmesti NHL:n parhaaksi puolustajaksi.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue Kanadassa pelattavaan turnaukseen!
- Liigan rahakas tarjous ei kelvannut – jenkkitähti teki yllättävän valinnan
- Kanadan huippumaalivahti on nyt erikoisessa tilanteessa NHL:ssä – lähes viiden miljoonan dollarin ongelma
- IL: Petteri Rimpinen löi tiskiin kovan tavoitteen ensi kaudesta
- Jussi Ahokas muisteli aikaansa TPS:ssä – suoraa tekstiä: ”V*tutti mennä hallille”
- Nuoret Leijonat iskussa – nollasi Sveitsin
- Lukon jättävät Westerholmin veljekset: uusi seura
- TPS löysi todellisen helmen – iso sopimus julki!
- The Athletic: Patrik Laineelle avautui uusi mahdollisuus
- Urheilucast: Jonne Tammela voi tehdä yllättävän Liiga-loikan – mojova tarjous pöydässä