Jesse Puljujärveä iskettiin rajusti haaroväliin – paljasti mitä huusi tuomarille
PRAHA. Jesse Puljujärvi oli monessa mukana Suomen ja Kanadan välisessä MM-kisojen ottelussa. Suomi hävisi pelin maalein 3-5.
Puljujärvi iski Leijonille kaksi maalia ja hankki Kanadalle ulosajon. Aloitetaan niistä maaleista.
– Läheltä maalia sain pari maalia tehtyä. Sinne se pitää mennä. Kaikki kolme maalia on tullut siitä, niin ne tulee, Puljujärvi sanoi hallin käytävillä pelin jälkeen.
– Ite pystyy tollakin tavalla auttamaan joukkuetta, niin huippuhomma. Totta kai maalit maistuu hyvältä, mutta turnauspeli ja pitää pisteitä saada joukkueilta, että pääsee jatkopeleihin.
Puljujärvi kertoi nauttivansa tällä hetkellä pelaamisesta, mutta täysin tyytyväinen hän ei omaan tekemiseensä ollut.
– Kyllähän tuossa kiekkoa haluaa, mutta sitten justiin pitää miettiä tuo, että määkin olin kentällä kun tuli niitä omia maaleja. Miinukselle jäätiin, että se ei riitä puolustuspäähän.
”Kyllä munat on ehjät”
Mennään sitten siihen runsaasti puhuttaneeseen munakoukkutilanteeseen. Maalin edustalla Kanadan Bowen Byram päätti ottaa ohjat omiin käsiinsä ja kiskaisi mailallaan rajusti Puljujärveä haaroväliin.
– Ei siinä, kamppailtiin lujaa ja vahingossa se yritti boksata mua ja haarojen väliin meni maila, Puljujärvi sanoi.
Vahingolta tilanne ei katsomoon näyttänyt, mutta pääasia on, että sukukalleudet ovat kunnossa.
– Kyllä munat on ihan ehjät.
Huusitko tuomarille, että: ”Juma*auta, löi kasseille!”
– Just näin huusin. Siitähän mää aloin kärisee. En tiiä, miten noi menee jos ei siinä mitään ite tee. Kattooko ne uudestaan ne videolta tai mitään. Jäähylle mentiin kanssa sitten, Puljujärvi sanoi.
Puljujärvi oli myös silmin nähden tuohtunut tullessaan tv-haastatteluista muun median tentattavaksi. Hyökkääjältä kysyttiin, meinasiko keittää yli.
– No ei, kun niin paljon kyselty tuosta… Joku parikytä kertaa kysytty samasta hommasta, ja tuossa [yhdessä tv-haastattelussa] ei mistään muusta kysyttykään kuin siitä. Oltais puhuttu vähän enemmän pelistä.
Jaakko Perttilä
X: @JaakkoPerttila
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Näkökulma: MM-kisat ovat isoissa ongelmissa – tällä muutoksella kaikki olisi korjattu
- Leijonien aloittava maalivahti selvisi – tällä kokoonpanolla Itävallan kimppuun!
- Liigasta tuttu puolustaja päättää pelaajauransa – löysi heti uuden työn
- Tämä asia MM-kisoissa yllätti Jussi Tapolan: ”Ei ole vähään aikaan ollut”
- Tässä Leijonien duunariketjun salaisuus – Waltteri Merelä hehkuttaa: ”Äärimmäisen hyvä”
- Antti Pennanen mylläsi Leijonien ketjut uusiksi: NHL-vahvistus tekee paluun!
- Ovi käy: KooKoo menettää tähtipelaajansa – huhut vievät kilpailijan leiriin!
- Näkökulma: Ruotsi on jo vuosia kaivanut verta nenästään – nyt se saa, mitä tilaa
- Jokerit-tähti näki kaiken – Ruotsin MM-joukkueessa raju välikohtaus!
- Se oli siinä – Ilveksestä tuttu MM-puolustaja lopettaa uransa!
- Ei ole totta! Taas yhden Leijonat-pelaajan kisat ohi: ”Päävamma”
- LIVESEURANTA: Suomi – Iso-Britannia – Leijonat jatkaa voittojen tiellä
- Ville Nieminen täräytti suoraan – tästä Leijonat-pelaajasta tulee NHL-tähti: ”30 maalia ja 40 syöttöä”
- Uusi pelaaja Leijoniin! Tässä on Eemil Erholtzin korvaaja
- Jännäksi menee – tätä Latvian yllätysvoitto tarkoittaa Leijonien lohkolle
- Jättikaappaus tulossa? Jokerit jahtaa Liigan entistä supertähteä
- Tre Kronorille shokkitappio! Jymypaukku muhii MM-kisoissa
- MTV: Yksi Leijonien pelaaja on lyönyt Karri Kiven ällikällä – ”Ylittänyt odotukset”
- Antti Pennanen mylläsi Leijonien ketjut uusiksi: NHL-vahvistus tekee paluun!
- Ruotsalaiset raivona – Jukka Jalonen joutui vastaamaan: ”En nähnyt”