Jukka Jalonen myönsi Leijonien tärisevät otteet: ”Vähän yllätyin”

PRAHA. Suomi otti elintärkeän 3-1-voiton Tanskasta MM-kisojen lohkovaiheen ottelusta. Varsinaisen peliajan tappio olisi todennäköisesti tarkoittanut sitä, että Leijonat ei olisi yltänyt puolivälieriin. Vieläkään se ei ole varmaa, mutta omissa käsissä asia on.
Suomi ei ole kisoissa ollut erityisen huono, mutta maalinteko on ollut tervanjuontia.
– Aika paljon on yritetty, muttei ole mennyt. Tuska on ollut varmaan aika kova pelaajilla. Tontteja on ollut hirveä määrä, eikä mistään saada sisään. On se selvää, että se kipsaa, päävalmentaja Jukka Jalonen sanoi pelin jälkeen.
Jopa Jalonen tuuletti 2-0-maalin hetkellä ja myönsi, että se oli vapauttava osuma.
– Joku väittää, että 2-0 on huonoin johto, mutta kyllä minä aika mielelläni otan 2-0:n kuin 1-0:n. Hyvältä tuntui, ei käy kieltäminen, Jalonen sanoi hallin käytävillä pelin jälkeen.
Jalonen myös sanoi olleensa yllättynyt, että Leijonat aloitti pelin niin tärisevin käsin. Ennen peliä paineita ei joukkueesta ollut kuulemma aistittavissa.
– Tavallaan se on turhaa [jännittämistä], mutta eihän kukaan halua jännittää. Se on inhimillistä, että joskus kun on paineet kovat ja panokset kovat, niin voi mennä vähän kipsiin. Olin kyllä vähän yllättynyt siitä, että oli sellaista. Oletin, että oltaisiin oltu rennommalla meninigillä, Jalonen sanoi.
Lopuksi Jalonen vakuutti, että tiistai-illan peliin Sveitsiä vastaan tulee toisenlainen Suomi.
– Olen valmentanut 30 vuotta. Kyllä me varmaan saadaan se sellaiseen kuosiin, että olemme parhaimmillamme.
Jaakko Perttilä
X: @JaakkoPerttila
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lähde: Entinen NHL-hyökkääjä lähtee Tapparasta – tässä uusi seura?
- NHL: Tässä Leijonien joukkue olympialaisiin!
- HIFK:n nuori hyökkääjä lähtee Pohjois-Amerikkaan!
- TPS:n pikakiituri loikkaa toiseen Liiga-seuraan!
- Tapparan mestaripuolustaja siirtyy huippuseuraan!
- HIFK jäi nuolemaan näppejään – ykkösvahti solmi NHL-sopimuksen!
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!