IS: Mikael Granlund astui median eteen – näin hän kommentoi törkytemppuaan

Mikael Granlund ei pelaa tänään torstaina, kun Suomi kohtaa MM-kisojen puolivälierissä Ruotsin.
Granlund sai yhden ottelun pelikiellon lohkovaiheen viimeisessä ottelussa Sveitsiä vastaan. Aivan ottelun lopussa Sveitsin Andrea Glauser taklasi Granlundia rajusti mutta puhtaasti.
Granlund lähti kostamaan ja iski Glauseria useampaan otteeseen poikittaisella mailalla. Viimeinen isku osui sveitsiläistä kaulaan, ja siitä hyvästä Granlund passitettiin suoraan suihkuun.
Torstain harjoitusten yhteydessä Granlund astui median eteen.
– Normaali jääkiekkotilanne, mikä tapahtuu tosi monta kertaa. Siinä oltiin vähän vastakkain ja molemmat lyötiin pari kertaa, tai kerran, ja sitten seuraavasta maila osui kaulan alueelle. Erittäin valitettava tilanne, että sillä tavalla kävi. Täysvahinko tietysti, Granlund sanoi muun muassa Ilta-Sanomille.
Granlund ei ole aiemmin tullut tunnetuksi pelaajana, joka käyttäisi kaukalossa rumia otteita. Leijonien kapteeni toisti moneen otteeseen suomalaismedialle, että tilanne oli normaalia jääkiekkoa ja mailan osuminen kaulaan täysi vahinko.
Ottelun jälkeen Granlund oli kuulemma pahoitellut tilannetta Sveitsin pelaajille.
Suomen joukkueen sisältä Granlund ei suomalaismedian mukaan ole saanut kritiikkiä teostaan.
Jaakko Perttilä
X: @JaakkoPerttila
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Kristian Vesalaisen ensi kauden osoite selvisi – palaa tuttuun Liiga-seuraan!
- Liigasta tuttu maalivahti solmi uuden NHL-sopimuksen
- IL: Mikael Granlund kommentoi siirtoaan – tämän vuoksi valitsi Anaheimin
- Kaapo Kakon tilanteessa käänne!
- Lähde: Tapparasta lähtenyt entinen NHL-hyökkääjä löysi uuden joukkueen
- Sveitsiläisseura löysi korvaajan Aleksi Saarelalle
- Pelicans värväsi tutun konkaripuolustajan riveihinsä: ”Absoluuttinen kiekollisen taidon vahvistus”
- Kaapo Kakon tilanteessa käänne!
- Kristian Vesalaisen ensi kauden osoite selvisi – palaa tuttuun Liiga-seuraan!
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- IL: Mikael Granlund kommentoi siirtoaan – tämän vuoksi valitsi Anaheimin
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Liigasta tuttu maalivahti solmi uuden NHL-sopimuksen