Sveitsi katkaisi Kanadan finaaliputken – tässä mitalipelien otteluparit ja aikataulut
MM-kisojen välierät saatiin pakettiin lauantaina. Illan toisessa välierässä vahvempi oli Sveitsi, joka nappasi finaalipaikan kaatamalla Kanadan lukemin 3-2 voittomaalikilpailun jälkeen. Kyseessä oli Kanadan ensimmäinen tappio kevään MM-kisoissa.
Sveitsi iski avauserään kaksi ylivoimamaalia. NHL-tähdet Kevin Fiala sekä Nino Niederreiter vastasivat kyseisistä osumista. Kanadan maalihanat avasi toisessa erässä Brandon Tanev ja kaksi minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä John Tavares tasoitti ottelun ylivoimalla.
Voittomaalikilpailussa Sveitsin onnistujina toimivat Fiala sekä Sven Andrighetto. Kanadan ainoa onnistuja oli Connor Bedard.
Sveitsi on pelannut finaalissa viimeksi keväällä 2018, jolloin se voitti hopeaa. Sveitsi ei ole voittanut MM-historiansa aikana kertaakaan maailmanmestaruutta. Hopeamitaleita siltä löytyy kaikkiaan kolme kappaletta.
Kanadan neljän vuoden finaaliputki puolestaan meni nyt poikki. Edellisen kahdeksan MM-turnauksen aikana Kanada oli ollut seitsemän kertaa finaalissa.
Sunnuntain MM-finaalissa kohtaavat Sveitsi ja Tshekki. Pronssiottelussa nähdään puolestaan Ruotsi sekä Kanada.
MM-kisojen mitalipelit:
Su 26.5. klo 16.20: Ruotsi-Kanada, pronssiottelu
Su 26.5. klo 21.20: Sveitsi-Tshekki, finaali
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Podcast: Jarmo Kekäläinen tuomassa NHL-legendan Buffaloon
- Ruotsin huippuhyökkääjästä megaluokan NHL-tarjous
- Kanadan nuori NHL-supertähti loukkaantui
- Kanadan olympiavoittajalle ja Dallas Starsin ikonille uusi NHL-sopimus
- SaiPan tehopakki lähtee Italiaan
- SHL-hyökkääjä siirtyy SM-liigaan
- Eeli Tolvanen hakee pitkää NHL-sopimusta – ”Paljon kiinnostusta”
- Entinen Liiga-kapteeni Miika Roine: ensi kauden seura selvillä
- Huhut kiihtyvät! Urheilucast: Pekka Jormakka palaamassa tuttuun seuraan
- Suomen NHL-maalivahdille sopimus!

- Ville Heinola: uusi NHL-seura!