Hurja arvio: Liigan suomalaistähti saamassa paikan NHL:n huippuseurasta!
JYPissä viime kaudella lainalla ollut puolustaja Anttoni Honka on palaamassa todennäköisesti Carolina Hurricanesin organisaatioon.
DailyFaceoff-sivuston asiantuntija Mike Gould arvioi 23-vuotiaan Hongan yhdeksi Hurricanesin lupaukseksi, joka saatetaan nähdä NHL-seuran mukana alkavalla kaudella. Hongalle kaavaillaan suurta roolia AHL-seura Chicago Wolvesin alakerrasta.
– Hurricanes ja Chicago Wolves ovat saaneet välinsä kuntoon yhden katastrofaalisen kauden jälkeen, joten pelaajalupaus kuten Anttoni Honka voi palata Pohjois-Amerikkaan jatkamaan kehitystään, Gould sanoo.
– Honka tunnetaan erittäin taitavana hyökkäävänä puolustajana. Hän ei ole isoin tai vahvin Hurricanesin lupauksista, mutta hänellä on kykyjä toimia kapellimestarina ylivoimalla. Hän osoitti kykynsä AHL:ssä kaksi kautta sitten. Wolvesilla on paljon puolustajia, mutta uskon Hongan olevan silti kärkiparien mies, asiantuntija jatkoi.
Honka oli päättyneellä kaudella JYPin toiseksi tehokkain puolustaja Sami Nikun jälkeen. Hän teki 48 runkosarjaottelussa tehopisteet 2+21=23.
LUE MYÖS:
- Tappara-lupauksen pelipaikka selvisi – NHL-seura teki päätöksensä
- IS: Jori Lehterä avasi lopettamispäätöksensä syitä – katuu yhtä asiaa
- Aleksander Barkov saapui NHL-leirille – valmentaja häkeltyi: yksi osa-alue entistäkin parempi
- Entisen NHL-vahdin seura haluaa Liigaan – uhkapeliyhtiö haussa: ”Paljon potentiaalia”
- IL: Raimo Helminen Liiga-jätin luotsiksi? – ”Sen verran olen kuullut”
- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa