Yle: Jussi Ahokas kävi keskusteluja AHL-seurojen kanssa päävalmentajan pestistä – näin hän kommentoi NHL-unelmaansa
Suomalaisvalmentaja Jussi Ahokkaalla, 43, on takanaan ensimmäinen kausi päävalmentajana Pohjois-Amerikassa. Hän solmi vuosi sitten Kanadan juniorisarja OHL:ssä pelaavan Kitchener Rangersin kanssa 2+2-vuotisen sopimuksen.
Ahokkaan ensimmäinen kausi OHL:ssä sujui odotuksiin nähden hyvin. Kitchener Rangers sijoittui läntisen konferenssin neljänneksi ja pudotuspeleissä joukkue ylsi toiselle kierrokselle. Joukkuetta ei odotettu ennen kautta sarjan kärkikahinoihin.
– Kyllä minä tyytyväinen olin. Varsinkin runkosarja meillä meni hyvin. Pudotuspeleissä hävisimme mestarille. Kaiken kaikkiaan kokemuksena olen tyytyväinen, että onneksi lähdin. Oppi kyllä paljon, Ahokas kertoo Ylelle.
Ahokas on ensimmäinen eurooppalainen valmentaja OHL:ssä. Se loi Ahokkaan pestiin myös lisäpainetta.
– Varmasti oli, ja varmasti general managerilla oli vielä enemmän painetta, että miten homma toimii. Se oli onni, että kausi lähti yli odotusten oikeastaan, ja se antoi työrauhan. Jos olisi ollut vähän vaikeampi jakso alkuun, niin varmasti paineet olisivat myös kasvaneet.
– Tämän ensimmäisen vuoden sain aika onnellisten tähtien alla olla, kun johdimme sarjaa oikeastaan siirtorajalle asti. Myös paineen kanssa pitää osata elää.
Vahvan kautensa ansiosta Ahokas sai yhteydenottoja myös AHL:stä. Hän keskusteli muutaman AHL-seuran kanssa päävalmentajan pestistä. Hän kertoo, ettei itse hakenut pestejä, vaan kontaktia otettiin seurojen puolesta.
– Ei vielä ole sen aika. Vaikka minulla outti (sopimuksessa on AHL- sekä NHL-optio) onkin, niin mielestäni, kun sopimus tehdään, sitä kunnioitetaan. Sitten ensi kesänä katsotaan uudestaan, mikä on tilanne, Ahokas sanoo.
Ahokas tekee askel askeleelta hommia NHL-unelmansa eteen. Hänet kutsuttiin kauden jälkeen Toronto Maple Leafsin nuorten pelaajien kehitysleirille. Kyseinen matka on kuitenkin vielä alkutekijöissään eikä mies mene asioiden edelle.
– Se on unelma. Ei minulla mikään kiire tai pakko sinne ole. Tuo on kuitenkin se reitti, jos sinne haluaa eurooppalaisena valmentajana, jolla ei ole pelaajataustaa.
– Totta kai pitää olla pätevä ja osaava, mutta jos sinulla ei ole ihmisuhteita etkä tunne ihmisiä, niin ei tuonne pääse. Tietenkin pitää näyttää, että osaa valmentaa. Itse pitää tehdä kovasti hommia, valmentaa hyvin ja samalla tutustua ihmisiin, että voi jossain vaiheessa saada jalkaa oven väliin, Ahokas päättää.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- AL: Ilves teki tärkeän kiinnityksen
- Kasperi Kapasesta kantautui ikävä tieto
- Liiga-tähden olympiamatkalla kova hinta: kausi ohi
- Raju kannanotto: Valkoinen talo piikitteli Kanadan ex-pääministeriä finaalitappiosta
- Kanadan päävalmentajalta suorat sanat olympiafinaalin ratkaisusta: ”Ei tuo ole jääkiekkoa”
- Finaalin sankari Jack Hughes: ”Mietin, että minusta tulee se kaveri jota koko Amerikka vihaa”
- Näin Donald Trump reagoi USA:n olympiavoittoon
- Tässä on olympiakisojen MVP sekä tähdistökentällinen
- USA juhlii olympiakultaa! Pelaajilta koskettava ele
- Loppuottelun ketjut ovat tässä – Kanadalle huonoja uutisia
- LIVESEURANTA: Suomi – Slovakia pronssiottelu – mitalit matkaavat Suomeen murskavoitolla!
- LIVESEURANTA: Kanada – USA finaali – Yhdysvallat juhlii olympiakultaa!
- Mitä ihmettä? Leijonien Kanada-ottelun tuomarit ovat kanadalaisia
- Antti Pennaselta suorat sanat Kanada-ottelun tuomaritoiminnasta
- Tällaisessa luksuslukaalissa Connor McDavid asuu Milanossa – käsittämätön hintalappu!
- Juuse Saros sai huimat kehut Kanadalta – ”Hän on maailman paras”
- Leijonien olympiaturnauksen arvosanat: yksi pelaaja reputettiin
- Sidney Crosbyn tilanteessa uusi käänne! Kanadan toisesta tähdestä lohduton paljastus
- Leijonat olympialaisten pronssiottelussa – Suomi–Slovakia tv-lähetykset ja selostajat
- Näkökulma: Hattu päästä, Antti Pennanen toimi kunnioitettavalla tavalla