Syöpään sairastunut Antti Törmänen palaa työelämään: ”Hiljalleen takaisin”
Syöpää sairastanut Antti Törmänen, 53, kertoo Instagram-tilillään palaavansa työelämään.
Törmänen kertoo, että hänet on pyydetty mukaan kiinteistöyritys Immoseekerin hallitukseen. Yritys sijaitsee Sveitsissä, jossa myös Törmänen perheineen asuu.
– Olen ilahtunut tästä uudesta roolistani. Johtajuus on ollut lähellä sydäntäni jo monien vuosien ajan, ja jo pelaajana olin siitä kiinnostunut. Nyt voin käyttää osaamistani uudessa ympäristössä. Palaan hiljalleen takaisin töihin. Ei liikaa, mutta olen valmis aloittamaan työt uudestaan, Törmänen kirjoittaa päivityksensä yhteyteen.
Törmänen on samalla avoin ottamaan vastaan myös lisää työtarjouksia.
– Jos sinulla on mielenkiintoisia bisnes- tai jääkiekkoideoita, älä epäröi ottaa yhteyttä. Kyse voi olla esimerkiksi valmentamisesta, mentoroinnista, johtamisesta tai puheiden pitämisestä.
Törmänen sairastui vuonna 2020 sappirakon syöpään. Se uusiutui viime vuonna. Hän aloitti tuolloin myös kemoterapiahoidot.
Törmänen luotsasi vuosina 2017-2023 Sveitsin NL-seura EHC Biel-Bienneä. Kausi 2020-21 jäi häneltä väliin syövän alkamisen takia. Törmäsen syövän uusiutumisesta kerrottiin hänen viimeisen valmennuskautensa pudotuspelien aikana.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kultaleijona Oliwer Kaski: uusi seura
- MTV: HPK:n sensaatiovahti Kim Saarinen lähtee Pohjois-Amerikkaan
- Kiekko-Pojilta kovia hankintoja – Haaviin Liigan ja Mestiksen mestarit
- IL: Liiga-tykki Cameron Wright lähtee – uusi seura selvisi!
- IS: Suomen NHL-hyökkääjä kummastelee – kutsua MM-kisoihin ei kuulu
- SaiPa: iso menetys!
- Ilves: radikaali veto!
- Ilves tiputti melkoisen yllätyksen – nimimies tekee paluun!
- Nuorten Leijonien hyökkääjä löysi uuden seuran rapakon takaa!
- Entinen NHL-kolossi sai lähteä – Liiga-siirto sinettiä vaille valmis!
- IL: Jesper Piitulainen sai jättitarjouksen toisesta Liiga-seurasta – ei voinut kieltäytyä
- Kohu Sveitsissä – Jesse Puljujärvelle vaaditaan pelikieltoa
- Eric Gelinasin seura vaihtuu!
- Expressen: Färjestadin jättävä SHL-hyökkääjä neuvottelee Liiga-siirrosta
- IL: Liiga-tykki Cameron Wright lähtee – uusi seura selvisi!
- Yllättävä ratkaisu! Lukon NHL-lupaus vaihtaa seuraa
- Tappara: huippunimi lähtee!
- IS: Suomen NHL-hyökkääjä kummastelee – kutsua MM-kisoihin ei kuulu
- Christopher Gibson: ulos
- Kiekko-Pojilta kovia hankintoja – Haaviin Liigan ja Mestiksen mestarit