IL: Näin paljon Jokerit maksaa Risto Dufvalle
Jokerit iski maanantaina pöytään todellisen yllätysuutisen, kun seura tiedotti palkkanneensa Risto Dufvan, 61, uudeksi päävalmentajaksi.
Dufva valmensi viime kaudella Vaasan Sportia, mutta ilmoitti kauden päätteeksi lopettavansa valmennusuransa. Mies kuitenkin pyörsi päätöksensä, kun Jokereista otettiin yhteyttä.
Dufva on voittanut mittavalla valmennusurallaan Suomen mestaruuden JYPissä 2009 sekä neljä Mestis-mestaruutta Jukureissa. Tämän lisäksi hän on voittanut Leijonien valmennustiimissä MM-hopeaa, MM-pronssia sekä olympiahopeaa ja -pronssia.
Iltalehden arvion mukaan Jokerit pulittaa Dufvalle noin 60 000 euroa kaudessa. Konkarivalmentajan sopimus on alustavasti yksivuotinen.
– Risto on innoissaan siitä, että nyt on pelaamalla mahdollisuus nousta Liigaan. Se on tässä lajissa ja laajemminkin paras mahdollisuus. Siitä Risto innostui, Saarni kertoo Iltalehdelle.
Jokerien päällimmäinen tavoite tällä kaudella on nousta Liigaan. Tämän onnistuessa helsinkiläisseura joutuu pulittamaan Liigaan pääsemisestä 2,2 miljoonan dollarin arvoisen liigaosakkeen.
Jokerit aloitti kautensa lauantaina 3-5-vierastappiolla Kiekko-Vantaalle.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IL: Liigan jättiläisistä karuja lukuja – kulisseissa muhii iso ongelma
- Patrik Laineen tilanne sai uuden käänteen – tällainen tarjous oli pöydällä
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat Teemu Turusen perässä – ”täysin hävytön” tarjous pöydällä!
- Näin kultaleijona Jesse Puljujärvi kommentoi NHL-unelmiaan Ilta-Sanomille
- Teemu Turunen palaa Suomeen – näin hän kommentoi
- Expressen: Teemu Turusen sopimus puretaan – palaamassa Liigaan!
- Tämä NHL-seura iski silmänsä Eeli Tolvaseen
- Liigan entinen tehopuolustaja: uusi joukkue!
- Lukko jää taakse – puolustajan siirto riippuu yhdestä asiasta
- Nyt tuli ratkaisu – Ilveksen puolustajalle iso mahdollisuus