MTV Urheilu: Risto Dufva saa avausvastustajakseen Jonne Virtasen – kujeilu alkoi heti: ”Samat väsyneet vitsit”
Jokerit aloitti uuden viikon pudottamalla valtavan uutispommin, kun viime kevääseen valmennusuransa päättänyt Risto Dufva aloitti joukkueen uutena päävalmentajana.
Dufva aloitti työt Jokereissa tänään maanantaina ja ensimmäisen ottelunsa hän luotsaa heti huomenna tiistaina, kun vastaan asettuu TUTO Hockey. Ottelu on monella tapaa hyvin mielenkiintoinen, muun muassa Valtteri Filppulan paluupelin myötä, mutta myös sen vuoksi, että TUTOa valmentaa Jonne Virtanen, joka on Dufvalle hyvin tuttu mies.
Dufva valmensi Virtasta useiden vuosien ajan JYPissä, Lukossa sekä viimeisimpänä Sportissa. Toista kauttaan TUTOssa valmentava Virtanen pääsee näin ollen kohtaamaan pitkäaikaisen valmentajansa ja ystävänsä heti kauden alussa.
– Pääsenpähän huomenna sanomaan Ristolle, että olin oikeassa, ettet sinä kotiin jää. Vaikka hän ei ole toimettomaksi jäänyt, miehelle, joka on tehnyt tätä kuitenkin melkein koko elämänsä, lopettaminen ei ole helppoa. On hienoa nähdä hänet taas hommissa. Kiva päästä kiusaamaan häntä huomenna, Virtanen piikittelee puhelimitse MTV Urheilulle.
Jokerit ja TUTO kohtaavat tiistaina Nordiksella kello 18:30 alkaen. Virtanen odottaa pelipäivältä vanhaa tuttua settiä Dufvalta.
– Varmaan ihan samat väsyneet vitsit hän kertoo ennen peliä ja pelin jälkeen, mitä olen kuullut häneltä jo 10 vuotta. Keskityn meidän joukkueen tekemiseen ja hän oman joukkueensa tekemiseen. Toinen pääsee kettuilemaan toiselle pelin jälkeen. Niinhän tämä homma menee, Virtanen heitti.
– Kunhan ei rupea kesken pelin vanhasta tottumuksesta meikäläiselle huutamaan, että minä lennän vilttiin, Virtanen letkautti.
Sekä Jokerit että TUTO hävisivät kauden avausottelunsa Kiekko-Vantaalle. Jokerit kaatui lukemin 3-5, TUTO puolestaan 5-6.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Leijonien olympiahyökkääjä sikaili NHL:ssä – rangaistus tuli!
- Eric Gelinasin seura vaihtuu!
- Tappara: huippunimi lähtee!
- Yllättävä ratkaisu! Lukon NHL-lupaus vaihtaa seuraa
- Jokerit-tähti sikaili – nyt tärähti iso pelikielto
- Expressen: Färjestadin jättävä SHL-hyökkääjä neuvottelee Liiga-siirrosta
- Kohu Sveitsissä – Jesse Puljujärvelle vaaditaan pelikieltoa
- Joonas Lyytinen: osoite vaihtuu – huhutaan tähän Liiga-seuraan!
- IS: Liigaan tähtäävä Imatran Ketterä on pestannut uuden päävalmentajan
- Lätkäpodi: Kallispalkkainen Lukko-hyökkääjä loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan sopimuksesta huolimatta
- SaiPa menettämässä kaksi tähtihyökkääjäänsä
- Lätkäpodi: Kallispalkkainen Lukko-hyökkääjä loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan sopimuksesta huolimatta
- Kohu Sveitsissä – Jesse Puljujärvelle vaaditaan pelikieltoa
- IS: Liigaan tähtäävä Imatran Ketterä on pestannut uuden päävalmentajan
- Lukon tyhjennys jatkuu – Joni Ortio ja kaksi täsmävahvistusta pihalle
- Joonas Lyytinen: osoite vaihtuu – huhutaan tähän Liiga-seuraan!
- Expressen: Färjestadin jättävä SHL-hyökkääjä neuvottelee Liiga-siirrosta
- Yllättävä ratkaisu! Lukon NHL-lupaus vaihtaa seuraa
- Tappara: huippunimi lähtee!
- Eric Gelinasin seura vaihtuu!