Lehti: Leijonien tehopuolustaja Sveitsin huippuseuran kiikarissa
Leijonien vakiokalustoon lukeutuva puolustaja Vili Saarijärvi, 27, saattaa olla vaihtamassa maisemaa ensi kaudella.
Kolmatta kauttaan SCL Tigersin joukkueessa Sveitsin pääsarjassa pelaava tehopuolustaja on Berner Zeitungin mukaan samassa sarjassa pelaavan Genève-Servetten kiikarissa. Lehden mukaan juuri hyökkääjä Aleksi Saarelan jatkosopimuksella kiinnittäneelle Tigersille saattaakin jäädä luu käteen sen kisatessa Saarijärven palveluksista Sveitsin toissa kauden mestariseuran kanssa.
Saarijärven alkukausi on ollut tehokas. Alle 20-vuotiaiden maailmanmestari on merkkauttanut kymmenessä ottelussa tehot 2+7=9. Saarijärvi on urakoinut alkukaudella keskimäärin 22.02 minuuttia illassa.
Kiekollisesti taitava puolustaja on viettänyt suuren osan urastaan Pohjois-Amerikassa. Saarijärvi siirtyi kuuden Pohjois-Amerikassa vietetyn kauden jälkeen Lukon riveihin kaudeksi 2020-21. Puolustaja juhli raumalaisten riveissä Suomen mestaruutta kauden päätteeksi.
Saarijärvi kuului kahden kauden ajan Liigan tehokkaimpiin puolustajiin tämän merkkautettua runkosarjassa 36 ja 43 tehopisteen kaudet ennen lähtöään Sveitsiin.
NÄIN KATSOT KAIKKI MM-KISOJEN OTTELUT ILMAISEKSI!LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Antti Pennanen mylläsi Leijonien ketjut uusiksi: NHL-vahvistus tekee paluun!
- Ovi käy: KooKoo menettää tähtipelaajansa – huhut vievät kilpailijan leiriin!
- Näkökulma: Ruotsi on jo vuosia kaivanut verta nenästään – nyt se saa, mitä tilaa
- Jokerit-tähti näki kaiken – Ruotsin MM-joukkueessa raju välikohtaus!
- Se oli siinä – Ilveksestä tuttu MM-puolustaja lopettaa uransa!
- Katso ilmaiseksi: Leijonat kohtaa MM-kisoissa Itävallan – tv-lähetykset ja selostaja
- LIVESEURANTA: Suomi – Itävalta – venyykö Leijonien hurja voittoputki?
- Tre Kronorille shokkitappio! Jymypaukku muhii MM-kisoissa
- MM-kisaennätys uusiksi! Sveitsin supertähti teki hurjan tempun
- Jännäksi menee – tätä Latvian yllätysvoitto tarkoittaa Leijonien lohkolle
- Ei ole totta! Taas yhden Leijonat-pelaajan kisat ohi: ”Päävamma”
- LIVESEURANTA: Suomi – Iso-Britannia – Leijonat jatkaa voittojen tiellä
- Ville Nieminen täräytti suoraan – tästä Leijonat-pelaajasta tulee NHL-tähti: ”30 maalia ja 40 syöttöä”
- Uusi pelaaja Leijoniin! Tässä on Eemil Erholtzin korvaaja
- Jättikaappaus tulossa? Jokerit jahtaa Liigan entistä supertähteä
- MTV: Leijonien maalibiisi on vaihtumassa
- Jännäksi menee – tätä Latvian yllätysvoitto tarkoittaa Leijonien lohkolle
- Liiga-kaukaloihin uusi pelote: MM-leirille valittu voimahyökkääjä siirtyy Suomeen
- MTV: Yksi Leijonien pelaaja on lyönyt Karri Kiven ällikällä – ”Ylittänyt odotukset”
- Latvian valmennuksesta kova lausunto Leijonista: ”Onko täällä joku muu, joka voi voittaa kuin Suomi?