Kaleva: Tshekkitähden ura Suomessa oli päättyä nopeasti – sitten peliin puuttui Olli Jokinen
Kärppien tshekkihyökkääjä Michal Kovarcik, 27, on pelannut Oulussa vahvan alkukauden. Hän on iskenyt 14 otteluun tehopisteet 3+18=21 ja hän löytyy Liigan pistepörssistä sijalta kolme.
Kovarcikilla on käynnissä kolmas kausi Liigassa. Ensimmäiset kaksi sujuivat Jukureissa, johon hän siirtyi toukokuussa 2022 kahden vuoden sopimuksella.
Avauskausi Suomessa oli Kovarcikille hankala. Sopeutuminen uuteen maahan ja sarjaan sekä loukkaantuminen sotkivat Kovarcikin kautta. Hän pelasi tuolloin 51 ottelua tehopistein 9+18=27.
– Itseasiassa tammi-helmikuussa ajattelin palaavani takaisin Tsekkeihin, mutta päävalmentaja Olli Jokinen vakuutti, että minun pitäisi jatkaa Mikkelissä ja asiat kääntyisivät parhain päin, Kovarcik kertoo Kalevalle.
Lopulta Kovarcik jatkoi Jukureissa sopimuksensa loppuun saakka. Viime kaudella hän iski 55 otteluun vahvat tehopisteet 15+30=45 ollen joukkueen kolmanneksi paras pistemies. Nykyisellä tahdillaan Kovarcik on iskemässä jälleen uuden piste-ennätyksensä Liigassa.
Kovarcikin sopimus Kärppien kanssa kattaa tämän kauden.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Näin kultaleijona Jesse Puljujärvi kommentoi NHL-unelmiaan Ilta-Sanomille
- Teemu Turunen palaa Suomeen – näin hän kommentoi
- Expressen: Teemu Turusen sopimus puretaan – palaamassa Liigaan!
- Tämä NHL-seura iski silmänsä Eeli Tolvaseen
- Liigan entinen tehopuolustaja: uusi joukkue!
- Lukko jää taakse – puolustajan siirto riippuu yhdestä asiasta
- Nyt tuli ratkaisu – Ilveksen puolustajalle iso mahdollisuus
- Nyt se on ohi – SaiPassa pelannut NHL-konkari lopettaa
- Liiga jää taakse – tässä Tapparan mestaripuolustajan uusi osoite
- Nuorten Leijonien tähtihyökkääjä: uusi joukkue!