Päävalmentalta karu tekstiä – tästä syystä Jesse Puljujärvi hyllytettiin
Suomalaishyökkääjä Jesse Puljujärvi on joutunut Pittsburgh Penguinsin päävalmentaja Mike Sullivanin koirankoppiin.
Puljujärvi joutui sunnuntain vastaisena yönä jo toisessa peräkkäisessä ottelussa poppariosastolle.
Penguinsin päävalmentaja Sullivan antoi ottelun jälkeen suoran perustelun Puljujärven katsomokomennukselle.
– Hän aloitti loistavasti kautensa. Olen puhunut Jessen kanssa hänen odotuksiensa uudistamisesta ja kuinka meidän mielestämme hänen pitäisi pelata, jotta hän voisi parhaiten auttaa joukkuettamme, Sullivan sanoi Tribune-Review Sportsille.
– Mielestäni puolustuspelaamisen yksityiskohdat, kuten kuinka hän pelaa ilman kiekkoa, ei ole ollut riittävällä tasolla ja hän on lipsunut siitä. Se oli keskustelumme aihe, kun pyrimme määrittämään puolustuspelin odotuksiamme hänelle, Penguins-luotsi jatkoi.
Puljujärven hyökkäyspelaamiseen on kuitenkin ollut Sullivanin mieleen.
– Hän teki joitakin todella hyviä asioita hyökkäyspelissä. Hän teki melko hyvää työtä osallistuessaan karvauspelaamiseen.
Puljujärvi on tehnyt tällä kaudella kymmenessä ottelussa tehot 1+4=5. Torniolainen on ollut Penguinsin viidenneksi tehokkain hyökkääjä tällä kaudella.
LUE MYÖS:
- HIFK-legenda paljasti hurjan kulissipelin – Jokerit oli lähellä napata mestarikapteenin
- Leevi Meriläinen poimittiin siirtolistalta NHL:ssä – seura vaihtuu
- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä
- Jokerit ja TPS iskevät yhteen tv:n ilmaispelissä – molempien pistelingot sivussa
- Urheilucast: Ilves on tehnyt päätöksen seuraavasta päävalmentajastaan
- Tappara-lupauksen pelipaikka selvisi – NHL-seura teki päätöksensä
- IS: Jori Lehterä avasi lopettamispäätöksensä syitä – katuu yhtä asiaa
- Aleksander Barkov saapui NHL-leirille – valmentaja häkeltyi: yksi osa-alue entistäkin parempi
- Entisen NHL-vahdin seura haluaa Liigaan – uhkapeliyhtiö haussa: ”Paljon potentiaalia”
- IL: Raimo Helminen Liiga-jätin luotsiksi? – ”Sen verran olen kuullut”

- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Entisen NHL-vahdin seura haluaa Liigaan – uhkapeliyhtiö haussa: ”Paljon potentiaalia”
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos