Liigassa ja Mestiksessä nähty hyökkääjä siirtyy jo kauden kolmanteen seuraan – ulkomaat kutsuu
Alkukaudella Liigassa ja Mestiksessä nähty hyökkääjä Markus Oden siirtyy seuraavaksi Tanskan pääsarjaan. Hän on solminut 22. joulukuuta asti kestävän sopimuksen Odense Bulldogsin kanssa.
Oden, 23, aloitti kuluvan kauden TPS:ssä, johon hän siirtyi kesällä syyskuun loppuun asti kattaneella tryout-sopimuksella. Oden pelasi Turussa neljä ottelua pistein 0+1 eikä jatkanut seurassa koeaikansa jälkeen.
Oden siirtyi lokakuun lopulla Joensuun Kiekko-Poikiin ottelukohtaisella sopimuksella. Hän pelasi Mestis-seurassa vain kaksi ottelua tehoin 0+1. Näin ollen Oden siirtyy nyt jo kolmanteen seuraansa tällä kaudella.
Liigassa Oden on pelannut kaikkiaan 103 runkosarjaottelua (21+18=39) sekä seitsemän pudotuspeliä. Hän on aiemmalla Liiga-urallaan edustanut Jukureita. Viime kauden lopulla Oden käväisi myös Allsvenskanissa Västerås IK:n riveissä, jossa hän pelasi 24 ottelua pistein 2+1.
LUE MYÖS
- IL: Raimo Helminen Liiga-jätin luotsiksi? – ”Sen verran olen kuullut”
- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa
- Tomek Valtonen paljasti IS:lle, miksi Jokerien tähtihankinnat heivattiin katsomoon – ”Tosi yksinkertaista”
- Mikael Granlundille iso kunnianosoitus NHL:ssä – nyt puhuu mies itse
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Jokerifaneilta suorat sanat päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- Tomek Valtonen paljasti IS:lle, miksi Jokerien tähtihankinnat heivattiin katsomoon – ”Tosi yksinkertaista”
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”
- Mikael Granlundille iso kunnianosoitus NHL:ssä – nyt puhuu mies itse