Siirtopommi vireillä! Podcast: Christian Heljanko palaa Liigaan – nämä kaksi seuraa kintereillä
Tapparan paidassa kolme peräkkäistä Suomen mestaruutta voittanut tähtimaalivahti Christian Heljanko, 27, on tekemässä paluuta Liigaan ensi kaudeksi.
SHL:ssä pelaavan Linköping HC:n riveihin täksi kaudeksi siirtynyt Heljanko kaupattiin hiljattain DEL-seura ERC Ingolstadtiin.
Maalivahdin kausi on ollut haasteellinen ja Urheilucastin saamien tietojen mukaan Heljanko olisikin nyt kahden Liiga-seuran kiinnostuksen kohteena.
– Heljangon tämä kausi on mennyt vihkoon, mutta se ei varsinaisesti näy hänen osakkeensa arvostuksessa. Urheilucastin tietojen mukaan Heljangosta käydään nyt tiukkaa kilpailua HIFK:n ja Tapparan välillä. Kumpikin on nyt jo ryhtynyt toimenpiteisiin, podcastia juontava Esko Seppänen paljastaa.
– Tappara on liikkumassa Juha Metsolasta voimakkaasti eteenpäin. Keskusteluyhteys on avattu myös välillä Christian Heljanko ja Helsingin IFK. Sielläkin tiedetään, että veskariosaston kanssa pitää olla aggressiivinen ja etupellosta liikenteessä , Seppänen kertoo.
Kolmesti peräkkäin Liigan parhaaksi maalivahdiksi valittu Heljanko pelasi alkukauden aikana Linköpingissä 21 ottelua keskinkertaisin tilastoin 2,90 ja 88,8%. Saksan DEL-sarjassa maalivahdin debyytti on toistaiseksi tekemättä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Liigan ennakkosuosikit pitivät pintansa – kaksi välieräjoukkuetta selvillä
- Aarne Intosen sopimus purettu – uusi Liiga-seura huhuissa
- Suomalaishyökkääjällä edessä kymmenes kausi Saksassa – uusi osoite selvillä
- Liigassa tehoillut tähti lähellä jättidiiliä – ”Yksi Euroopan parhaiten palkatuista”
- Leijonista tuttu puolustaja lähtee JYPistä – siirtyy ulkomaille!
- IL: Jesper Piitulainen sai jättitarjouksen toisesta Liiga-seurasta – ei voinut kieltäytyä
- Tapparalle tipahti surkea uutinen!
- Christopher Gibson: ulos
- Ukko-Pekka Luukkosen neronleimaus nosti Buffalon ykköspaikalle NHL:ssä: ”Ilmiömäinen”
- Leijonien olympiahyökkääjä sikaili NHL:ssä – rangaistus tuli!
- Lätkäpodi: Kallispalkkainen Lukko-hyökkääjä loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan sopimuksesta huolimatta
- Kohu Sveitsissä – Jesse Puljujärvelle vaaditaan pelikieltoa
- IS: Liigaan tähtäävä Imatran Ketterä on pestannut uuden päävalmentajan
- IL: Jesper Piitulainen sai jättitarjouksen toisesta Liiga-seurasta – ei voinut kieltäytyä
- Joonas Lyytinen: osoite vaihtuu – huhutaan tähän Liiga-seuraan!
- Eric Gelinasin seura vaihtuu!
- Expressen: Färjestadin jättävä SHL-hyökkääjä neuvottelee Liiga-siirrosta
- Yllättävä ratkaisu! Lukon NHL-lupaus vaihtaa seuraa
- Tappara: huippunimi lähtee!
- Christopher Gibson: ulos