Pelaajat ovat puhuneet: Tässä on Liigan kauden paras pelaaja – kärkikolmikko selvillä
Liigan pelaajat ovat äänestäneet kauden parasta pelaajaa, eikä voittajasta jäänyt epäselvyyttä.
Kärkisijan nappasi nimiinsä ylivoimaisella äänivyöryllä Sportissa ennätyksiä uuteen uskoon laittanut puolustaja Atro Leppänen, joka keräsi peräti 144 ykkössijaa.
Kakkoseksi äänestettiin HIFK:n Jori Lehterä ennen Kärppien Michal Kovarcikia.
– Palkinnon saaminen tuntuu totta kai hyvältä. Palkinto viestii siitä, että on tullut onnistuttua huolimatta siitä, että on ollut todella laadukkaita vastapelaajia vastassa, Leppänen kommentoi ykköstilaansa Pelaajayhdistyksen tiedotteessa.
Leppänen kisaa parhaillaan Liigan pistepörssin voitosta. Puolustaja on kerännyt kaksi kierrosta ennen runkosarjapäätöstä komeat 61 (19+42) tehopistettä, mikä on kahdeksan pistettä aiempaa, Pekka Rautakallion nimissään pitämää ennätystä enemmän. Leppänen on pistepörssin kakkosena vain pinnan Kovarcikin perässä.
Mikäli Leppänen onnistuu voittamaan pistepörssin, olisi se ensimmäinen kerta Liigan histroriassa, kun puolustaja vie pörssivoiton nimiinsä.
Pelaajayhdistyksen Kultainen pilli -äänestyksen parhaana erotuomarina vei nimiinsä Antti Boman. Ykkössija oli Bomanille jo kahdeksas peräkkäinen.
LUE MYÖS:
- Urheilucast: Ilves on tehnyt päätöksen seuraavasta päävalmentajastaan
- Tappara-lupauksen pelipaikka selvisi – NHL-seura teki päätöksensä
- IS: Jori Lehterä avasi lopettamispäätöksensä syitä – katuu yhtä asiaa
- Aleksander Barkov saapui NHL-leirille – valmentaja häkeltyi: yksi osa-alue entistäkin parempi
- Entisen NHL-vahdin seura haluaa Liigaan – uhkapeliyhtiö haussa: ”Paljon potentiaalia”
- IL: Raimo Helminen Liiga-jätin luotsiksi? – ”Sen verran olen kuullut”
- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”