Mikko Rantaselle kävi karusti

Dallas Starsin Mikko Rantaselle kävi pahannäköinen tapaturma viime yön NHL-kierroksella Minnesota Wildia vastaan.
Rantanen sai toisessa erässä kiekon kasvoihinsa, kun Starsin puolustajan Ilja Ljubushkin laukaus kimposi suomalaishyökkääjän leukaperiin. Rantanen putosi heti jäähän ja jäi pitelemään tuskaisena kasvojaan.
Rantanen poistui pian pukukoppiin paikattavaksi, mutta palasi jäälle myöhemmin leukasuojan kanssa. Stars tiedotti pelin jälkeen, että Rantaselta ei odoteta jäävän yhtään ottelua väliin loukkaantumisen takia.
– Näin Mason Marchmentin käyttävän sellaista aiemmin ja se näytti hyvältä, joten minäkin halusin kokeilla. Tai Ljubushkin halusi, että kokeilen. Olen ihan kunnossa ja pystyin palaamaan kentälle. Käytin ensimmäistä kertaa tuollaista. Peli oli silti samaa ja kykenin näkemään suojuksen läpi, hyväntuulinen Rantanen vitsaili ottelun jälkeen NHL.comin mukaan.
Stars voitti Wildin loppulukemin 3-0. Rantanen katkaisi kolmen ottelun pisteettömän putkensa, kun hän kirjasi syöttöpisteen viimeiseen osumaan.
Rantanen on tehnyt Starsissa kahdeksassa ottelussa tehot 2+3=5.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Lukon pitkäaikainen hyökkääjä siirtyy ulkomaille – uusi osoite selvillä
- Pelicans pyöräytti kaksi pelaajahankintaa – värväsi maalipyssyn SaiPasta
- Ruotsille kova takaisku MM-kisoissa – tähtihyökkääjä sivussa
- Sopimus julki – Antti Raanta palaa Suomeen: ”Yksi Liigan kärkiveskareista”
- Olli Jokisen HIFK kaappasi Liiga-pistetykin!
- Antti Pennanen Leijonien tulevista vahvistuksista: ”Meillä on plääni olemassa”
- Nyt jysähti – Ilvekseltä viisi hankintaa tiskiin!
- Näillä ketjuilla Leijonat harjoitteli Ruotsi-tappion jälkeen
- KalPan tehomies lähtee!
- Tappara jysäytti hurjan hankinnan – haaviin tuore Liiga-mestari!
- Leijoniin uusi vahvistus kesken MM-kisojen? Näin Antti Pennanen kommentoi
- Pelicansin luottosoturi loikkaa toiseen Liiga-seuraan!
- Antti Pennanen ihmeissään tuomareiden kohuratkaisusta: ”Eivät tulleet sanomaan mitään”
- Tre Kronor -tähti yllättyi – vertaili Pennasen ja Jalosen Leijonia: ”Viime vuonna he…”
- SK: Liiga-seura kaappasi entisen NHL-hyökkääjän!
- Antti Pennaselle riitti – Leijonien ketjut myllättiin uusiksi Ruotsia vastaan!
- Ruotsin ex-maajoukkuepelaaja haukkui Suomen maanrakoon – Leijonat-puolustajalta viileä vastaus
- Leijonat-hyökkääjältä kovaa tekstiä Ruotsi-tappion jälkeen: ”Pelin voi laittaa minun piikkiini”
- SaiPa vahvistuu: Haaviin Jokereissa kovia tehoja takonut lupaus sekä JYP-hyökkääjä
- Jukureista potkut saanut Marko Tuomainen löysi päävalmentajapestin – Mestiksestä