Liigassa kutkuttava pudotuspelikierros – Lappeenrannassa täysi hurmos päällä
Liigan perjantain pudotuspelikierroksella pelattiin kolme vähämaalista ottelua.
Lappeenrannassa SaiPa onnistui ottamaan toisen voittonsa HIFK:sta. Ratkaisua täytyi hakea ensimmäisestä jatkoerästä asti, kunnes Niklas Appelgren ohjasi Saku Salmisen viivalaukauksen sisään ja johdatti joukkueensa hurmoksellisen lappeenrantalaisyleisön edessä 2-1 voittoon.
Tampereen toinen paikallistaistelu oli todella tasainen vääntö. Lopulta Ilves onnistui ryöväämään voiton itselleen 2-1 numeroin ja johtaa nyt ottelusarjaa voitoin 2-0.
Porissa nähtiin eniten maaleja. KalPa tasoitti otteluvoitot Ässiä vastaan 1-1:een voitettuaan perjantai-illan kamppailun 3-1.
Playout-sarjassa Pelicans puolestaan koki 1-4 tappion Mikkelissä. Aneemisesti esiintynyt Pelicans oli jälleen altavastaajana koko ottelun ajan. Jukurit johtaa sarjaa voitoin 3-1 ja on enää yhden voiton päässä sarjapaikkansa varmistamisesta.
LUE MYÖS
- IL: Raimo Helminen Liiga-jätin luotsiksi? – ”Sen verran olen kuullut”
- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa
- Tomek Valtonen paljasti IS:lle, miksi Jokerien tähtihankinnat heivattiin katsomoon – ”Tosi yksinkertaista”
- Mikael Granlundille iso kunnianosoitus NHL:ssä – nyt puhuu mies itse
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Jokerifaneilta suorat sanat päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Tomek Valtonen paljasti IS:lle, miksi Jokerien tähtihankinnat heivattiin katsomoon – ”Tosi yksinkertaista”
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”
- Mikael Granlundille iso kunnianosoitus NHL:ssä – nyt puhuu mies itse