Valtteri Filppula, 41, lopettaa uransa!
Ainoana suomalaispelaajana ”Kolmen kullan kerhoon” kuuluva Valtteri Filppula lopettaa säkenöivän pelaajauransa.
Filppulan, 41, lopettamisesta uutisoi miehen kuluneen kauden seura Jokerit X:ssä.
– Yksi kaikkien aikojen suomalaisista jääkiekkoilijoista, Valtteri Filppula, päättää pelaajauransa. Stanley Cup, olympiakulta, maailmanmestaruus – ja viimeiseksi Mestis-mestaruus Jokeri-kapteenina. Kiitos, Valle, Jokerit kiittelee.
Filppulan ura hakee kaikilla mittareilla mitattuna vertaistaan. Jokerien Liiga-joukkueessa kaudella 2004-05 debytoinut vantaalainen siirtyi Pohjois-Amerikkaan kaudeksi 2005-06. Mies pelasi NHL:ssä 16 kauden aikana 1056 runkosarjapeliä tehoin 197+333=530. Pudotuspeleihin Filppula pääsi joukkueineen 12 kaudella pelaten niissä yhteensä 166 ottelua.
– Olen tehnyt päätökseni lopettaa pelaajaurani. Minulle merkitsee todella paljon, että saan lopettaa samassa seurassa, jossa aloitin ammattilaisurani, Filppula kertoo Jokereiden julkaisemalla videolla.
Filppula edusti kahden edelliskauden ajan sveitsiläistä Geneve-Servetteä, josta palkintokaappiin tarttui Sveitsin liigan mestaruus sekä CHL-mestaruus. Maajoukkueesa sentteri juhli MM- ja olympiakultaa vuonna 2022.
Filppulan uran viimeinen kausi kului Mestiksessä, jossa hyökkääjälegenda voitti sarjan mestaruuden ja iski 39 runkosarjapelissä 41 (14+27) tehopistettä. Pudotuspeleissä Filppula pelasi 13 ottelua tehoin 8+6=14.
Stanley Cup, olympiakulta, maailmanmestaruus – ja viimeiseksi Mestis-mestaruus Jokeri-kapteenina.
Kiitos, Valle.
#Jokerit
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tapparalle tipahti surkea uutinen!
- Christopher Gibson: ulos
- Ukko-Pekka Luukkosen neronleimaus nosti Buffalon ykköspaikalle NHL:ssä: ”Ilmiömäinen”
- Leijonien olympiahyökkääjä sikaili NHL:ssä – rangaistus tuli!
- Eric Gelinasin seura vaihtuu!
- Tappara: huippunimi lähtee!
- Yllättävä ratkaisu! Lukon NHL-lupaus vaihtaa seuraa
- Jokerit-tähti sikaili – nyt tärähti iso pelikielto
- Expressen: Färjestadin jättävä SHL-hyökkääjä neuvottelee Liiga-siirrosta
- Kohu Sveitsissä – Jesse Puljujärvelle vaaditaan pelikieltoa
- Lätkäpodi: Kallispalkkainen Lukko-hyökkääjä loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan sopimuksesta huolimatta
- Kohu Sveitsissä – Jesse Puljujärvelle vaaditaan pelikieltoa
- IS: Liigaan tähtäävä Imatran Ketterä on pestannut uuden päävalmentajan
- Joonas Lyytinen: osoite vaihtuu – huhutaan tähän Liiga-seuraan!
- Lukon tyhjennys jatkuu – Joni Ortio ja kaksi täsmävahvistusta pihalle
- Expressen: Färjestadin jättävä SHL-hyökkääjä neuvottelee Liiga-siirrosta
- Eric Gelinasin seura vaihtuu!
- Yllättävä ratkaisu! Lukon NHL-lupaus vaihtaa seuraa
- Tappara: huippunimi lähtee!
- Jokerit-tähti sikaili – nyt tärähti iso pelikielto