Jääkiekon MM-kisat polkaistaan perjantaina käyntiin Tukholmassa ja Herningissä. Avausottelussaan Leijonat kohtaa Itävallan kello 17.20 alkaen.

Suomi on saanut kilpailukykyisen joukkueen kasaan, mutta tähtipelaajia muutkin maat vilisevät tähtipelaajia. Tässä artikkelissa nostamme esiin turnauksen kolme parasta joukkuetta, joilla on arviomme mukaan parhaat mahdollisuudet maailmanmestaruuteen.

3. Yhdysvallat

Yhdysvallat harvemmin ovat menestyneet MM-kisoissa, eikä maan suurimpia tähtiä olekaan tyypillisesti kiinnostanut lähteä vuosittaiseen turnaukseen. Nyt tilanne on eri. Yhdysvaltojen joukkueessa on lukematon määrä kovia NHL-vahvistuksia, jotka antavat haluavat antaa näyttöjä olympialaisia varten.

Jenkkien ykköstähti on Columbus Blue Jacketsin puolustaja Zach Werenski. Tällä kaudella erinomainen kahdensuunnan pakki sijoittui NHL:n puolustajien pistepörssissä toiseksi taottuaan runkosarjassa 81 otteluun tehot 23+59=82.

2. Ruotsi

Isäntämaa Ruotsi on koonnut poikkeuksellisen kovan joukkueen. Lähes kaikki kynnelle kykenevät NHL-pelaajat ovat tulleet paikalle, jos loukkaantumiset tai perheenlisäys ei ole matkaa estäneet. Tre Kronorin vahvuus on puolustuskalusto, josta ei tällä kertaa löydy niinkään pistetykkejä vaan enemmän luotettavia kahden suunnan sotureita. Hyökkäysosastolla yksilötaitoa ja ratkaisuvoimaa taas löytyy, joten ongelmaa ei pitäisi olla.

Ruotsin joukkueesta löytyy useampi todella kovatasoinen pelimies, mutta kruunun vie Nashville Predatorsin laitahyökkääjä Filip Forsbergin. Hurjasta vedostaan tunnettu hyökkääjä on tehnyt NHL:ssä tasaista tulosta vuosikaudet. MM-kisoissa häntä on harvemmin nähty, sillä Nashvillen kaudet ovat tyypillisesti jatkuneet runkosarjasta. Tällä kaudella Forsberg tykitti NHL:n runkosarjassa 82 otteluun tehot 31+45=76.

1. Kanada

Kanada on liikkeellä poikkeuksellisen kovalla joukkueella. Mukana ovat NHL:n parhaisiin senttereihin ja koko jääkiekon historian parhaisiin pelaajiin lukeutuvat Nathan MacKinnon ja Sidney Crosby. Kaksikko teki kovaa tulosta jo 4 Nations -turnauksessa johdattaen Kanadan mestaruuteen. Sama tavoite on tälläkin kertaa. Kanadalla on heittämällä kisojen parhaat puolustajat sekä hyökkääjät. Maalivahtiosasto on ainoa pieni kysymysmerkki.

Kanadan ykköstähti on MacKinnon. Kanadalaissentteri sijoittui tällä kaudella NHL:n pistepörssin kakkoseksi, ja hän on jäällä mahdoton pideltävä. Kookkaalta hyökkääjältä löytyy loputtomasti vauhtia ja voimaa, ja hänen bravuurinsa onkin jyrätä hurjalla vauhdilla läpi keskialueen ja täysin tyhjästä luoda joukkueelleen A-luokan maalipaikka. Tällä kaudella MacKinnon tykitti tehot 32+84=116.

LUE MYÖS