Ville Koivusen pudottaminen MM-kisoista oli virhe? Nyt puhuu Jarmo Kekäläinen
Pohjois-Amerikassa tehokkaan kauden pelanneen Ville Koivusen, 21, jättäminen ulos Leijonien MM-kisoihin valitusta joukkueesta on herättänyt tulikivenkatkuista keskustelua kahvipöydissä ympäri Suomen.
Viaplayn MM-kisastudion asiantuntijana toimiva Jussi Jokinen olisi valinnut Koivusen mukaan MM-kisajoukkueeseen. Samoilla linjoilla oli pitkän uran Columbus Blue Jacketsin general managerina tehnyt Jarmo Kekäläinen.
– Se (Koivusen poisjättäminen) on periaatteessa ainoa (valinta), joka on nostattanut kysymyksiä. Viime vuonna SM-liiga pelattu läpi, tällä kaudella suomalaisita AHL:n paras pistemies, sen jälkeen NHL:ään Sidney Crosbyn rinnalle. Erittäin hyvä ylivoimapelaaja, pystyy pelaamaan molemmilta puolilta ylivoimaa. Hänen olisi mun mielestä pitänyt ehdottomasti olla mukana tuossa joukkueessa, Jokinen lataa.
Kekäläinen jatkoi Jokisen perusteluja muistuttaen kuitenkin samalla joukkueen roolituksen tärkeydestä.
– Jusa kyllä sanoi ihan oikein. Tulosta (Koivunen) on kyllä tehnyt todella kovalla tahdilla tänä vuonna. AHL on erittäin kova sarja ja se tahti, millä hän teki siellä pisteitä, on vaikuttavaa, varsinkin ensimmäisellä kaudella.
– Se täytyy kuitenkin muistaa, että valmentajat ja joukkueenjohto yrittää aina valita joukkueen, jolla voi parhaiten menestyä. Siinä pitää ottaa huomioon roolitukset ja eri pelaajien kemiat. Aina he haluavat kuitenkin voittaa ja valita sellaisen joukkueen, joka antaa siihen parhaat mahdollisuudet, Kekäläinen näkee.
Koivunen teki AHL:ssä 63 otteluun komeat 56 (21+35) tehopistettä. Loppukausi Pittsburgh Penguinsin NHL-miehistössä tuotti kahdeksaan peliin tehot 0+7.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Ruotsista kajahti suora vaatimus Rikard Grönborgille – ”Tuo se mukanasi Suomesta”
- Niclas Westerholm: paluu Liigaan!
- IS: Jokereille karu takaisku juuri ennen Liiga-avausta – ”Turhauttavaa”
- Ismo Lehkonen Ylellä: Tämä huolettaa Patrik Laineen NHL-tilanteessa
- Urheilucast: Kiekkolegenda haluaa takaisin Liigaan – ”Puhelimessa on äänet päällä”
- Jokerit: kaksi pelaajaa ulos!
- Suomalaispuolustajalle iso kunnia Sveitsissä – valittiin joukkueensa kapteeniksi!
- Liiga-mestari siirtyy ensimmäistä kertaa ulkomaille – tässä uusi osoite
- NHL jää taakse – Liigasta tuttu hyökkääjä siirtyy Venäjälle
- Jokerit jää taakse – IL: Liiga-konkari vaihtaa seuraa
- Jokerit jää taakse – IL: Liiga-konkari vaihtaa seuraa
- NHL jää taakse – Liigasta tuttu hyökkääjä siirtyy Venäjälle
- Jokerit: kaksi pelaajaa ulos!
- Liiga-mestari siirtyy ensimmäistä kertaa ulkomaille – tässä uusi osoite
- Suomalaispuolustajalle iso kunnia Sveitsissä – valittiin joukkueensa kapteeniksi!
- HS: Patrik Laineelle jäi enää yksi vaihtoehto
- Toimittaja: Eeli Tolvasta viedään NHL:n mestarisuosikkiin – uusi kuvio
- Urheilucast: Kiekkolegenda haluaa takaisin Liigaan – ”Puhelimessa on äänet päällä”