MM-kisoissa rävähti todellinen yllätys – ensimmäinen putoaja selvillä!
MM-kisojen ensimmäinen putoajamaa on nyt selvillä. Ranska jäi A-lohkon jumboksi ja putoaa 1. divisioonan A-lohkoon ensi vuodeksi.
Ranskan kohtalo sinetöityi maanantaina. Slovenia järjesteli yllätyksen voittamalla Ranskan numeroin 3-1 ja säilyttämällä itse paikkansa MM-kisojen päätasolla.
Ranska hävisi kevään turnauksessa kaikki seitsemän otteluaan maalierolla 8-27. Ranska keräsi kisoissa yhden pisteen, jonka se sai Suomelta jatkoaikatappion myötä.
Ranska on totuttu näkemään viime vuosina MM-kisoissa. Se pelasi viimeksi 1. divisioonassa vuonna 2007. Ranska tippui 1. divisioonaan myös keväällä 2019, mutta koronaviruspandemian vuoksi 1. divisioonan MM-kisoja ei pelattu vuosina 2020 ja 2021. Ranska nousi takaisin MM-kisoihin vuonna 2022, kun Venäjä ja Valko-Venäjä jäivät pois.
Slovenia on tunnettu puolestaan melkoisena hissijoukkueena MM-kiekossa. Viimeksi se on pelannut kahdet peräkkäiset MM-kisat vuosina 2005-2006. Slovenia oli viimeksi voittanut ottelun MM-kisoissa vuonna 2015, kun se kukisti Tanskan.
LUE MYÖS
- Huhhuh! Aatu Räty nöyryytti ruotsalaista NHL-tähteä poikkeuksellisen rumasti
- Tapparasta tuttu tshekkijärkäle sai lähtöpassit Pohjois-Amerikasta – missä ura jatkuu?
- Leijonissa säväyttänyt Oliver Kapanen on kiinnittänyt NHL-luotsinsa huomion: ”Valmentajalle ihanteellinen”
- TPS-legenda Matti Sundelin on kuollut
- Mikko Rantanen huikeaan saavutukseen NHL:ssä – vain kolme muuta suomalaislegendaa yltänyt samaan
- Pelicansille surkeita uutisia – sairastupa täyttyi entisestään
- Mikko Rantaselle taas vahvat tehot! Nousi samalla jäähypörssin kärkeen
- Suomalaishyökkääjä lensi siirtolistalle NHL:ssä
- JYP jatkosopimukseen ulkomaalaisvahvistuksen kanssa!
- Missä ura jatkuu? Liigan tehopyssy sai lähtöpassit Sveitsistä
- Missä ura jatkuu? Liigan tehopyssy sai lähtöpassit Sveitsistä
- Kova kaappaus! SS: Jukureiden kapteeni hyppää toiseen Liiga-seuraan
- Nyt jysähti – Jokerit teki nimekkään kaappauksen!
- Podcast: TPS tehnyt merkittävän jatkosopimuksen
- Pelicansille surkeita uutisia – sairastupa täyttyi entisestään
- IS: Niko Huuhtanen löysi uuden seuran
- Kultaleijonalta vihjaus ensi kauden seurasta: ”Raha ei aina pääasemassa”
- Vahvistus tuli – tässä Saku Mäenalasen ensi kauden seura!
- Pelicans irvailee vastustajalle armotta: ”Prinsessoille paikat nätiks”
- 17-vuotiaalle huippulupaukselle iso mahdollisuus – nostettiin Tapparan ykkösketjuun