facebook_pixel

Tagi: Ranska

Juhani Tamminen on yhä kiinnostut valmentamisesta – tältä suunnalta hän haluaisi tarjouksen: ”Sitten mä...

Juhani Tamminen on keskittynyt viime vuodet muihin kuin valmennustehtäviin, mutta hän on yhä halukas siirtymään penkin taakse. Tamminen kertoi asiasta Jean Mancini -podcastissa, jossa hän kuitenkin alleviivasi...

Muistatko? Liigasta tutuille hyökkääjille karmeat pettymykset MM-jäillä täydellisen farssin päätteeksi

Jääkiekon MM-kisojen putoamistaistelussa koettiin vuosi sitten kaksi jättimäistä paukkua alkusarjojen toiseksi viimeisinä pelipäivinä. Ensi vuoden Minskin ja Riikan MM-kisoissa on mukana periaatteessa neljä kauniisti sanottua...

Muistatko tätä? MM-kisojen lilliputti nöyryytti Leijonia rumalla tavalla – vastaavaa ei oltu ennen nähty

Leijonat koki yhden 2000-luvun synkimmistä tappioistaan MM-kisoissa vuonna 2017, kun Ranska voitti ottelun peräti maalein 5-1. Ranska syttyi kotiyleisönsä edessä liekkeihin ja alusta asti oli...

KHL-supertähti taas lähtökuopissa? Lähde: Ranskan maajoukkuekapteeni ruplaliigan mahtiseuran riveihin

KHL:n parhaimpiin pistemiehiin vuosikaudet lukeutunut ranskalaishyökkääjä Stéphane Da Costa on jälleen vaihtamassa maisemaa, kertoo Business-Gazeta-lehti. 30-vuotias ranskalainen on siirtymässä lehden tietojen mukaan vuoden sopimuksella KHL:n...

IL: MM-kisojen farssijoukkueen kohtalo harmittaa – Juhani Tamminen voisi lähteä luotsin hommiin: ”Jos veljet...

Parhaimmillaan jopa potentiaaliseksi puolivälieräjoukkueeksi tiedetyn Ranskan urakka Slovakian MM-jäillä meni täysin vihkoon. Joukkue ajautui todelliseen farssiin pudoten B-sarjaan, kun vielä paljon piskuisempi Iso-Britannia voitti...

Jättipaukku! Iso-Britannia pudotti Ranskan MM-kisojen B-sarjaan huikean trillerin päätteeksi

MM-kisojen tähän asti ylivoimaisesti suurin pommi koettiin maanantai-iltana Iso-Britannian lyötyä Ranskan A-lohkon "kuolemanpelissä" jatkoajan jälkeen maalein 4-3. Voitto tiesi samalla brittien säilymistä A-sarjassa, kun taas...

Kiekkofanit äänestivät: Tämä pelaaja nousi Leijonien parhaaksi Ranska-ottelussa – ”Ei tee turhia mokailuja”

Leijonat nappasi myöhään sunnuntai-iltana tärkeän voiton Ranskasta, kun ottelu päättyi numeroihin 3-0. Suomi sai ottelussa jälleen tärkeitä onnistumisia, kun maalinteossa onnistuivat Joel Kiviranta, Niko Mikkola sekä Jere Sallinen....

Lohkovoitto todella lähellä! Leijonat nollasi vastustajansa MM-kisoissa

Suomi on MM-kisoissa todella lähellä lohkovoittoa, sillä myöhään sunnuntai-iltana joukkue nappasi tyylipuhtaan 3-0-voiton Ranskasta. Hieman tylsäksi muodostuneessa ottelussa Leijonat ei antanut Ranskalle minkäänlaisia saumoja. Suomelta...

Siellä lepää! Leijonat karkaamassa MM-ottelussa jälleen voittoon – maalintekijätilastoon uusi nimi

Suomi on MM-kisoissa jälleen kiinni voitossa. Leijonat on karannut toisessa erässä 2-0-johtoon ottelussa Ranskaa vastaan. Suomen ensimmäisestä osumasta vastasi Joel Kiviranta ja toisen maalin iski Niko Mikkola. Maaleista erityisesti...

Yle: MM-vahti paljasti haluavansa takaisin Liigaan!

Sunnuntai-iltana Leijonat MM-kisoissa kohtaava Ranskan maajoukkueen maalivahti Sebastian Ylönen muistetaan Suomesta, kun hän edusti kaudella 2017-18 Rauman Lukkoa, KeuPa HT:ta ja Jokipoikia. Suomalaisranskalainen toisen polven...