IIHF-pomo myönsi erimielisyydet NHL:n kanssa: ”Iso ongelma”
Kansainvälisen jääkiekkoliitto IIHF:n puheenjohtaja Luc Tardif otti sunnuntaina Tukholmassa kantaa IIHF:ää koskeviin kysymyksiin.
Tardif vahvisti samalla Venäjän jättämisestä sivuun ensi vuoden MM-kisojen lisäksi myös Italiassa järjestettävistä olympiakisoista. Vuoden 2027 MM-kisojen suhteen lopullinen päätös Venäjän kohtalosta tehdään sen sijaan vasta ensi helmikuussa.
IIHF-pomo otti kantaa myös NHL:n järjestämään World Cupiin, jonka on tarkoitus palata jatkossa mukaan jääkiekkokalenteriin.
Tardifin mukaan NHL:n halukkuus järjestää tapahtuma helmikuussa ja tuoda World Cupin otteluita Euroopan mantereella vain kolme kuukautta ennen IIHF:n jokavuotisia MM-kisoja on tällä hetkellä suuri ongelma kv-liitolle.
– Kävimme aiemmin kahden vuoden ajan keskusteluja NHL-pelaajien tulosta olympialaisiin, mikä lopulta onnistuikin. Sen sijaan se, että World Cup järjestettäisiin myös Euroopan puolella kolme kuukautta ennen MM-kisojen alkua, on meille iso ongelma, Tardif jyrähtää.
– Järjestäjät tiedostavat, että se on MM-kisojen lipunmyynnin kulta-aikaa. Emme voi olla mukana tapahtumassa, joka kilpailee kanssamme, Tardif perusteli.
IIHF-pomo muistutti perään, että IIHF:n miesten MM-kisoista saamat tuotot käytetään sen muiden turnauksien järjestämiseen, eikä se siten ole voittoa tavoitteleva organisaatio. Kaikkiaan IIHF järjestää vuosittain 34 eri turnausta.
– Toivon NHL:n suostuvan harkitsemaan muita aikatauluratkaisuja. Yritämme jatkaa neuvotteluja hyvässä hengessä, Tardif totesi.
Mikäli NHL:n järjestämä World Cup järjestetään sen toiveiden mukaisesti helmikuussa, ei IIHF siis suostu otteluiden tuomiseen Euroopan kaukaloihin. Sen sijaan IIHF:n mukaan World Cupin tuominen Eurooppaan onnistuisi syyskuussa, jolloin ne eivät kilpailisi suosiosta MM-kisojen kanssa.
IIHF-pomon lausuntojen pohjalta osapuolilla onkin vielä edessään pitkä kädenvääntö, mikäli asiasta halutaan päästä yhteisymmärrykseen ja NHL:n ulkopuolisia pelaajia nähtäisiin jatkossa World Cup -turnauksessa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jokereihin yhdistetty tehomies teki valintansa – ”Hevonp*skaa”
- NHL-toimittaja lataa: tämän seuran pitäisi hankkia Patrik Laine!
- SaiPa yhteistyöhön kansainvälisen AI-yhtiön kanssa: ”Globaali ulottuvuus”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- Leevi Selänne: uusi joukkue Suomesta!
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- SK: Liigan tuore ulkomaalaisvahvistus loukkaantui heti – tämä on tilanne nyt
- SaiPa yhteistyöhön kansainvälisen AI-yhtiön kanssa: ”Globaali ulottuvuus”