Ikävä uutinen – loukkaantuminen päätti suomalaispuolustajan uran
Suomalaispuolustaja Tommi Taimi, 34, joutuu päättämään pelaajauransa loukkaantumisen vuoksi.
Taimi edusti viimeiset viisi kautta Vålerengan joukkuetta Norjassa. Vålerenga tiedotti lauantaina, että Taimi päättää uransa rannevamman vuoksi. Taimelle on tehty useita ranneleikkauksia, eikä ranne kestä enää pelaamista.
– Aluksi se oli järkytys. En uskonut, että näin tapahtuisi minulle. Kuvittelin pelaavani vielä monta vuotta, Taimi sanoo Vålerengan tiedotteessa.
Taimi pelasi Vålerengassa viiden kauden aikana 175 runkosarjaottelua (34+128=162) sekä 35 pudotuspeliä (5+18=23).
– Pahinta on se, etten voittanut mitään Vålerengan kanssa. Mutta minulle on jäänyt uskomattoman paljon hyviä muistoja tästä ajasta kannattajien, joukkuetovereiden, sponsoreiden ja kaikkien seuran sisäisten ja ympärillä olevien ihmisten kanssa. Paras muisto on tietenkin seitsemännen välierän voitto Stavangerissa, mutta en koskaan unohda, miten perheeni ja minä olemme tunteneet olomme kotoisaksi täällä ensimmäisestä päivästä lähtien. Olemme olleet uskomattoman onnellisia ja nauttineet olostamme Oslossa erittäin paljon, Taimi kuvaili.
Liigassa porilaislähtöinen Taimi pelasi 292 runkosarjaottelua (26+97=123) sekä 41 pudotuspeliä (5+9=14) edustaen Ässiä sekä HIFK:ta. Taimi voitti Ässissä Suomen mestaruuden vuonna 2013.
Urallaan Taimi pelasi myös KHL:ssä kolmella eri kaudella. Lisäksi mies pelasi kuusi ottelua Leijonissa.
LUE MYÖS
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- TPS kiinnitti yli 400 Liiga-ottelun mestarihyökkääjän pätkäsopimuksella
- Liigan maalikuningas löysi uuden joukkueen!
- Petri Matikainen: ensi kauden seura selvillä!
- Lähde: Huippuseura yrittää ryöstää Kärppien tähtihyökkääjän itselleen
- Lukko kukkoilee somessa! Irvailee armotta ässälegendalle
- Jokereille lätkäistiin sakot!
- Ilves: karseita uutisia!
- Mikael Granlund: historiallinen ilta NHL:ssä!
- Ismo Lehkoselta outo kommentti Doug Sheddenistä: ”Toivottavasti korkki pysyy kiinni”
- Liiga-seurat hereillä! IS: Suomalaisvahti palaamassa Eurooppaan – ”Pohjois-Amerikka on nähty”
- Lähde: Huippuseura yrittää ryöstää Kärppien tähtihyökkääjän itselleen
- Leijonista tuttu hyökkääjä jatkaa uraansa – ”Nimekkäin hankinta vuosikymmeniin”
- Ilves: karseita uutisia!
- Urheilucast: tässä on ykkösehdokas Doug Sheddenin seuraajaksi
- Lukko kukkoilee somessa! Irvailee armotta ässälegendalle
- HIFK:n tähtivahvistuksella painajaismainen startti Liigassa
- Antero Mertaranta pöyristyi Pelicansin ottelun tuomaritoiminnasta MTV:llä: ”Erittäin heikko suoritus”
- IS: Jokereita uhkaa raju rangaistus!
- Liiga-seurat hereillä! IS: Suomalaisvahti palaamassa Eurooppaan – ”Pohjois-Amerikka on nähty”
- Liigan läpimurtopelaajan ensi kauden osoite selvisi!
