Liiga-tähden siirtoa hehkutetaan Ruotsissa: ”Tavallista suuremmat odotukset”

Kuten aiemmin jo uutisoitiin, Liigan supertähti Eemeli Suomi siirtyy ensi kaudeksi Växjö Lakersin riveihin SHL:ään.
Ilveksessä kymmenen vuoden aikana seuraikoniksi nousseen hyökkääjän saapuminen Ruotsiin puhuttaa jo maan kiekkomedioita. Kyseessä on Suomen ensimmäinen kerta ulkomaan sarjoissa. Odotukset taituria kohtaan ovat Expressenin analyysin mukaan tapissa.
– Jännityksellä odotan, mitä Eemeli Suomi voi saada aikaan Växjössä, lehden toimittaja Johan Svensson kirjoittaa.
– Kun pelaaja on värvätty seuraan jo joulukuussa, se ei ole tapahtunut sattumalta, vaan tässä on todella löydetty tarvittavia ominaisuuksia. Tällaisiin hankintoihin kohdistuu tavallista suurempia odotuksia, Svensson lataa odotuksia Suomen suuntaan.
Växjö on ollut tiettävästi Suomen kintereillä jo usean kauden ajan, mutta 29-vuotias hyökkääjä oli vasta nyt valmis lähtemään ulkomaille. Hyökkääjän sopimus Lakersin kanssa on kolmen vuoden mittainen.
– Hän on ollut keskeisessä roolissa Ilveksen nostamisessa Liigan huippujoukkueeksi. Saamme monipuolisen ja älykkään pelaajan, joka pystyy kääntämään pelejä useilla osa-alueilla, Växjön manageri Henrik Evertsson arvioi tuoretta hankintaansa.
Suomi pelasi päättyneellä Liiga-kaudella 43 runkosarjaottelua tehoin 16+24=40.
LUE MYÖS:
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kultaleijona Toni Rajala jatkaa tutussa osoitteessa
- Pelicans vahvisti hyökkäystään: Haaviin SHL-seuraikoni
- Kärpät-floppi: uusi seura
- Kultaleijona Harri Säteri: Ensi kauden osoite selvisi
- Kuva julki – tämä on Petri Kontiolan tilanne nyt
- HIFK kaappasi Tapparan NHL-lupauksen – myös toinen vahvistus haaviin
- Sebastian Ahon Carolina leipoi jättidiilin!
- Huippukaappaus: Lähes 600 SHL-ottelun hyökkääjä siirtyy Liigaan!
- Nuorten Leijonien joukkue huipputurnaukseen julki – kaksi tähteä sivussa
- Kaapo Kakko: jättisopimus!
- Kuva julki – tämä on Petri Kontiolan tilanne nyt
- HIFK kaappasi Tapparan NHL-lupauksen – myös toinen vahvistus haaviin
- Kärpät-floppi: uusi seura
- Sebastian Ahon Carolina leipoi jättidiilin!
- Kultaleijona Harri Säteri: Ensi kauden osoite selvisi
- Kultaleijona Toni Rajala jatkaa tutussa osoitteessa
- Pelicans vahvisti hyökkäystään: Haaviin SHL-seuraikoni