Mestiksen parhaana palkittu puolustaja palaa Suomeen – takana pelaamaton kausi
Mestis-seura IPK on vahvistanut puolustuskalustoaan. Seura on solminut yksivuotisen sopimuksen Kalle Valtolan kanssa.
Valtola, 29, ei pelannut viime kaudella missään. Sitä ennen hän vietti ulkomailla neljä ja puoli kautta pelaten Ruotsissa, Slovakiassa ja Puolassa. Valtola voitti Puolassa kaksi mestaruutta.
Valtola valittiin kaudella 2017-18 Mestiksen parhaaksi puolustajaksi. Hän latoi tuolloin TUTO Hockeyn paidassa 50 runkosarjaotteluun tehopisteet 14+32=46 sekä 18 pudotuspeliin pisteet 6+8=14. Valtola rikkoi tuolloin myös puolustajien yhden kauden piste-ennätyksen Mestiksen runkosarjassa. Nykyään ennätys on Atro Leppäsen nimissä 58 pisteellä.
– Saatiin kokenut ja maailmaa nähnyt pelaaja, jolla on erityiset kyvyt hyökkäyspelaamiseen. Kallen loistava liike, laukaus ja kyky toimittaa kiekkoa maalille tekevät hänestä todellisen täsmäaseen ylivoimalle. Persoona sopii joukkueeseen täydellisesti. Tämän luokan pelaajia on harvoin tarjolla ja olen erittäin iloinen, että pääsimme sopimukseen, IPK:n kehityspäällikkö Niko Härkönen sanoo seuran tiedotteessa.
– Todella innostunein fiiliksin tulossa Iisalmeen. IPK:n toiminnasta olen kuullut positiivista jo pitkään ja itselle oli erityisen tärkeää, että joukkueella on aito mahdollisuus menestyä. Pitkä siivu meni itsellä ulkomailla ja nyt tuntui, että on aika palata Suomeen. Viime vuosi meni pelaamatta Crohnin taudin puhkeamisen aiheuttamien haasteiden takia, mutta nyt on lääkkeet löydetty, mies kunnossa ja älyttömästi intoa päästä vihdoin pelaamaan, Valtola kertoo.
Valtola on pelannut Liigassa KooKoon riveissä 62 ottelua tehopistein 7+11=18. Viimeksi hän on pelannut Suomessa kaudella 2019-2020, jolloin hän pelasi sekä KooKoon että TUTOn riveissä.
LUE MYÖS
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Patrik Laine: shokkiuutinen!
- Montreal-GM: uutta tietoa Patrik Laineesta
- Liiga-seuralle raju takaisku: kultakypärä sivuun!
- TPS kiinnitti yli 400 Liiga-ottelun mestarihyökkääjän pätkäsopimuksella
- Liigan maalikuningas löysi uuden joukkueen!
- Petri Matikainen: ensi kauden seura selvillä!
- Lähde: Huippuseura yrittää ryöstää Kärppien tähtihyökkääjän itselleen
- Lukko kukkoilee somessa! Irvailee armotta ässälegendalle
- Jokereille lätkäistiin sakot!
- Ilves: karseita uutisia!
- Lähde: Huippuseura yrittää ryöstää Kärppien tähtihyökkääjän itselleen
- Leijonista tuttu hyökkääjä jatkaa uraansa – ”Nimekkäin hankinta vuosikymmeniin”
- Ilves: karseita uutisia!
- Lukko kukkoilee somessa! Irvailee armotta ässälegendalle
- Liigan maalikuningas löysi uuden joukkueen!
- IS: Jokereita uhkaa raju rangaistus!
- Liiga-seurat hereillä! IS: Suomalaisvahti palaamassa Eurooppaan – ”Pohjois-Amerikka on nähty”
- Liigan läpimurtopelaajan ensi kauden osoite selvisi!
- Ismo Lehkoselta outo kommentti Doug Sheddenistä: ”Toivottavasti korkki pysyy kiinni”
- Petri Matikainen: ensi kauden seura selvillä!
