TPS-hyökkääjä siirtyy ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaisväritteiseen joukkueeseen

Suomalaishyökkääjä Henri Knuutinen, 27, siirtyy urallaan ensimmäistä kertaa ulkomaille pelaamaan.
Puolan pääsarjan hallitseva mestari GKS Tychy on tehnyt Knuutisen kanssa ensi kauden kattavan sopimuksen.
Tychyn riveissä pelaa iso joukko suomalaisia. Seuraa edustavat ensi kaudella myös puolustajat Valtteri Kakkonen, Olli Kaskinen, Olli-Petteri Viinikainen ja Juuso Walli sekä hyökkääjät Rasmus Heljanko, Hannu Kuru, Matias Lehtonen ja Joona Monto. Lisäksi hyökkääjä Mark Viitasella on Viron ja Suomen kaksoiskansalaisuus. Joukkueen päävalmentajana toimii puolestaan Pekka Tirkkonen.
Knuutinen aloitti viime kauden Mestiksessä IPK:ssa pelaten seitsemän ottelua tehoin 3+5. Hän siirtyi lokakuussa TPS:n riveihin ensin vuokralle ja sen jälkeen koko loppukauden ajaksi. Knuutinen pelasi TPS:ssä 46 runkosarjaottelua tehoin 3+4 sekä viisi pudotuspeliä pistein 0+3.
Ennen viime kautta Knuutinen oli edustanut Liigassa aiemmin KalPaa. Knuutinen on pelannut Liigassa kaikkiaan 164 runkosarjaottelua (8+17=25) sekä 11 pudotuspeliä (0+3).
Knuutinen voitti IPK:ssa Mestiksen mestaruuden keväällä 2024.
LUE MYÖS
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Antero Mertaranta pöyristyi Pelicansin ottelun tuomaritoiminnasta MTV:llä: ”Erittäin heikko suoritus”
- Urheilucast: tässä on ykkösehdokas Doug Sheddenin seuraajaksi
- Karu uutinen: HIFK:n uusi hankinta heti sivuun!
- HIFK sai uusia vahvistuksia – debytoivat heti!
- Jesse Puljujärvi pisti verkot heilumaan – hirmuvire!
- Patrik Laine: pitkä sairausloma!
- HS: Jesse Puljujärven erityispiirre teki vaikutuksen Ville Peltoseen – ”Tosi mieluinen yllätys”
- Urheilucast: Teemu Pulkkinen neuvotteli Liiga-seuran kanssa!
- Florida Panthers sai huojentavia suomalaisuutisia NHL:ssä
- Doug Shedden antoi heti palaa: ”Jos täällä on vielä samoja tuomareita…”
- Vaasan Sport iski pöytään jättiuutisen – muut Liiga-seurat jäivät nuolemaan näppejään
- Patrik Laine: pitkä sairausloma!
- Urheilucast: Teemu Pulkkinen neuvotteli Liiga-seuran kanssa!
- Kultaleijona Jussi Olkinuora: uusi seura!
- Urheilucast: Viljami Nieminen sai rahakkaan tarjouksen toiselta Liiga-seuralta – vastasi ”kiitos ei”
- Suomalainen yllätysnimi kutsuttiin NHL:ään!
- Ilves: maajoukkuevahti haaviin!
- IS: Näin agentti kommentoi hyllytetyn suomalaislupauksen tilannetta: ”Olemme ehdottaneet…”
- Doug Shedden antoi heti palaa: ”Jos täällä on vielä samoja tuomareita…”
- Teemu Pulkkinen: uusi seura on nyt selvillä!