HIFK kaappasi Tapparan NHL-lupauksen – myös toinen vahvistus haaviin

HIFK tiedottaa vahvistaneensa maalivahtiosastoaan Paavo Kohosella ja puolustustaan Arttu Kärjellä.
Tapparassa viime kaudella 14 ottelua pelannut Kohonen siirtyy HIFK:n riveihin Slovakian pääsarjasta HK Duklasta. 22-vuotiaan Jokipoikien kasvatin sopimus on yksivuotinen.
– Paavo on kilpailuhenkinen, urallaan eteenpäin pyrkivä maalivahti, joka on jo todistanut olevansa voittava veskari nuorten tasolla sekä Mestiksessä. Hän tulee lisäämään kilpailua maalivahtiosastollamme, ja meidän tavoitteenamme on auttaa häntä ottamaan seuraava steppi urallaan miesten tasolla HIFK:n riveissä, HIFK:n urheilujohtaja Janne Pesonen kertoo seuran verkkosivuilla.
Kärki palasi viime kaudeksi Kanadan juniorisarja OHL:stä Suomeen. 20-vuotias puolustaja teki Tapparan ja Ässien riveissä viime kaudella 43 Liiga-ottelussa tehot 3+11=14.
Kärki on Vegas Golden Knightsin 3. kierroksen varaus kesältä 2023. Puolustajan kaksivuotinen sopimus sisältää kahden kuukauden koeajan.
– Artun potentiaalista kertoo Vegasin kolmannen kierroksen varaus. Hän on pelannut Pohjois-Amerikan juniorisarjassa erittäin kilpailullisessa ympäristössä ja nuorten MM-kisoissa. Hän tuo lisää kilpailua puolustukseemme ja uskon, että hän pystyy jatkamaan kehitystään osaavan ja vaativan valmennuksemme alaisuudessa, Pesonen sanoo.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Olli Jokisen HIFK sai jälleen kylmää kyytiä!
- HS: Liiga-seura voi menettää tähtihankintansa yllättäen!
- Auts! HIFK kiusallisessa tilanteessa jo kauden kolmannessa pelissä
- NHL:stä kantautui murheellisia suomalaisuutisia
- Ilves jäi Kärppien jyrän alle – näin kävi liigakierroksella
- Vaasan Sportille hurja vahvistus! Kanadan MM-kultapakki Liigaan
- Tapparasta tuttu maajoukkuepakki NHL-jäille?
- JYP jää taakse – CHL-mestari vaihtaa seuraa!
- Leijonista tuttu puolustaja loukkaantui kauden avauksessa – edessä pitkä poissaolo
- SaiPasta lähtenyt Mikko Petman sai räväkän startin ulkomailla
- Urheilucast: TPS, HIFK ja Ilves taistelevat nuoresta Liiga-tähdestä – jättitarjous pöydällä!
- JYP jää taakse – CHL-mestari vaihtaa seuraa!
- Kärpät jää taakse – Ville Pokan uusi seura selvisi!
- SaiPasta lähtenyt Mikko Petman sai räväkän startin ulkomailla
- Leijonista tuttu puolustaja loukkaantui kauden avauksessa – edessä pitkä poissaolo
- Vaasan Sportille hurja vahvistus! Kanadan MM-kultapakki Liigaan
- HS: Liiga-seura voi menettää tähtihankintansa yllättäen!
- Tähti on syttynyt? 17-vuotiaalta hyökkääjältä huima Liiga-debyytti
- Auts! HIFK kiusallisessa tilanteessa jo kauden kolmannessa pelissä
- Olli Jokisen HIFK sai jälleen kylmää kyytiä!