SaiPa teki huiman tulosparannuksen: ”Olemme hyvin tyytyväisiä”
Sensaatiomaisen Liiga-kauden pelannut SaiPa teki merkittävän parannuksen menneen tilikauden tulokseensa.
Liiga-SaiPa Oy teki 668 000 euron liikevoitot. Edelliseen tilikauteen verrattuna liikevoitto parani noin 1,9 miljoonalla eurolla. Vuosi sitten SaiPa jäi 1,27 miljoonaa euroa tappiolle.
Myös SaiPan liikevaihto kasvoi huomattavasti. Päättyneellä tilikaudella liikevaihto oli 8,1 miljoonaa euroa, kun vuosi sitten se oli 4,8 miljoonaa euroa.
– Olemme hyvin tyytyväisiä päättyneen tilikauden tulokseen. Haluan kiittää tässä yhteydessä SaiPan laajaa fanikuntaa, koko yhteisöä ja yhteistyökumppaneitamme, jotka löysivät vaikeiden vuosien jälkeen seuran uudelleen. Tietysti kiitokset menevät myös joukkueelle, jonka loistava urheilullinen menestys siivitti myös taloudellista tulostamme, toteaa toimitusjohtaja Jani Valkeapää SaiPan tiedotteessa.
Tulevalle kaudelle SaiPa on budjetoinut nollatuloksen ja 3 500 katsojan yleisökeskiarvon. Kauteen se lähtee kahden miljoonan euron pelaajabudjetilla.
– Vaikka menestyimme erinomaisesti päättyneellä kaudella 2024–2025 ja yhtiön taloudellinen asema on selvästi vahvempi kuin vuosi sitten, haluamme jatkaa johdonmukaisesti järkevin panoksin alkavalle kaudelle. Taloudellinen toimintaympäristö liigakiekossa on erittäin vaativa ja meiltä vaaditaan hyvää menestystä niin urheilullisesti kuin muunkin organisaation toiminnassa, jotta saavutamme taloudelliset tavoitteemme. Nollatuloksen yleisökeskiarvoksi vaaditaan 3500 katsojaa sekä kohtuullinen menestys myös pudotuspeleissä, Valkeapää sanoo.
LUE MYÖS
- Liiga-hyökkääjä löysi uuden pelipaikan ulkomailta – on seuran yhdeksäs suomalaispelaaja
- Ratkaisu tuli – ruotsalaisvahvistus ulos Liigasta!
- Ässille karuja uutisia: jälleen kaksi miestä sivuun – viime kauden tehomies viikkoja poissa
- Leijonien MM-ohjelma julki – Ruotsi sai selvän edun
- Yksi peli riitti Jesse Joensuulle – MTV: Jokereiden tähtihankinnasta pysäyttävä huomio
- Kärpät teki nyt suuren ratkaisun – ”Ei olisi ikinä uskonut”
- Urheilucast: Jokereiden mitta täyttyi – jättiratkaisu vireillä!
- Tuomio tuli – Liiga-kauden ensimmäinen pelikielto julki!
- Lukko koki ison takaiskun – näin kommentoi Tomi Lämsä
- Ukko-Pekka Luukkonen kuuli NHL-siirtohuhuista yllättävästä osoitteesta

- Jokerifaneilla paloi hihat: ”Ottaisiko Mestis meidät vielä takaisin?”