HIFK:ta kahdella viime kaudella edustanut kulttihyökkääjä Leo Komarov on jatkamassa uraansa.

Komarovin agentti Ilkka Larva paljasti MTV Urheilulle, että hänen suojattinsa tähyilee ulkomaille.

– Ulkomaat on ykkösvaihtoehto. Niitä tässä katsellaan. Ei ole mitään mainitsemisen arvoista tähän mennessä. Hänellä ei ole ollut vielä mikään hinkukaan lähteä, kun on perhettä ja muuta, Larva sanoo.

38-vuotias Komarov pelasi viime kaudella HIFK:n paidassa 39 runkosarjaottelua tehopistein 6+13=19. Häntä on huhuttu viime kauden jälkeen Pelicansiin ja Ässiin.

Pelicansin urheilupomo Janne Laukkanen myöntää neuvottelut Komarovin kanssa.

– Kyllä me olemme Komarovin taustajoukkojen kanssa keskustelua käyneet, tiedustelleet hänen tilannettaan. Tässä kohtaa on kuitenkin hyvä todeta, että kyselemme aika monen muunkin pelaajan tilannetta, Laukkanen sanoo MTV Urheilulle.

– Komarov on Pelicans-taustainen pelaaja, joten totta kai hän kiinnostaa meitä, Pelicans-pomo jatkaa.

Laukkanen vahvisti kuitenkin, että Pelicansin nippu on toistaiseksi valmis kaudelle 2025-26.

– Näillä mennään joukkueen osalta. Reagoimme sitten tarvittaessa, jos tulee loukkaantumisia tai muita tilanteita, Laukkanen kertoo.