Kultaleijona lopettaa upean uransa: ”Pienen pojan unelmasta tuli totta”
Puolustaja Juuso Hietanen, 40, lopettaa kiekkouransa. Hän kertoi asiasta HPK:n julkaisemalla videolla, jolla tunnelmoidaan Hietasen upeaa uraa.
– Pitkään tätä asiaa miettineenä nyt on tullut aika päättää mun ammattilaisura. Olen kiitollinen siitä, että pienen pojan unelmasta on tullut totta ja sain harrastuksesta ammatin, Hietanen kertoo.
– Erityiskiitos kuuluu vanhemmille, jotka ovat mahdollistaneet harrastamisen lapsena, kuskanneet, kannustaneet ja olleet tukena vuosien varrella. Ja vaimolle, joka on pitänyt huolta perheestä, sopeutunut uusiin kaupunkeihin ja uusiin paikkoihin, on ollut tukena ja on pyörittänyt arkea silloin, kun olen itse ollut reissussa. Kiitos.
Urallaan Hietanen voitti MM- ja olympiakultaa keväällä 2022. Hän pelasi 279 ottelua Liigassa, 541 ottelua KHL:ssä ja 218 ottelua SHL:ssä. Hän voitti myös kaksi MM-hopeaa, yhden olympiapronssin ja yhden Suomen mestaruuden. Leijonissa Hietanen pelasi kolmet olympialaiset ja kahdeksat MM-kisat.
LUE MYÖS
- Antti Pennaselta tiukka analyysi Rikard Grönborgin Ruotsista: ”Niin kuin tänäänkin huomattiin…”
- Liigan pistekuninkaan todellinen taso paljastui Leijonissa – Topi Nättinen HS:lle: ”Kyllä on vielä matkaa”
- NOCCO Hockey Games 2026 (Karjala-turnaus): Uutiset, tulokset ja Leijonien joukkue
- Atro Leppänen: jatko ratkesi!
- Leijonien voittomarssi huipentui – HIFK-tähti upotti Ruotsin
- Ilmaiseksi tv:ssä: Suomi ja Ruotsi iskevät yhteen EHT:llä – tv-lähetysajat ja selostaja
- HIFK-tähti Daniel Mäkiaho pettyi Leijonat-debyyttiinsä – ”Ei tekosyitä”
- Leijonat-tähti nousee kohisten NHL-seuran listoilla – ”Todella hyvää palautetta”
- SaiPa-tähti sai pikahälytyksen EHT:lle – askissa jo lauantaina
- Tässä ovat Leijonien kentälliset Ruotsi-otteluun