IS: Tästä syystä Aatos Koivu hyllytettiin oikeasti – ”Kannan vastuun”
Nuorten Leijonien kärkiketjujen hyökkääjä Aatos Koivu koki keskiviikkona kovan kohtalon Kanadaa vastaan, kun hän joutui yllättäen vilttiketjuun avauserässä.
Suomen kakkosketjussa hyökännyt Koivu pelasi Kanada-ottelussa vain kaksi vaihtoa, jonka jälkeen hän seurasi lopun pelin vaihtopenkiltä.
Ilta-Sanomien mukaan Suomen päävalmentaja Lauri Mikkola sanoi ottelun jälkeen halunneensa fyysisemmän Onni Kalton Koivun tilalle.
Asia ei kuitenkaan täysin mennyt niin.
Koivu paljasti IS:lle torstaina harjoitusten jälkeen, että hyllytys tapahtui hänen henkilökohtaisten virheiden takia, jotka johtivat Kanadan maaleihin.
– Olin vastuussa Kanadan kahdesta ensimmäisestä maalista. Tein parissa ensimmäisessä vaihdossani kaksi isoa virhettä, joista kannan täyden vastuun.
– Kannan niistä täyden vastuun. Olisin voinut pelata ne tilanteet paljon paremmin, Koivu sanoi.
Kanadan avausmaalissa Koivu unohti merkata huippupakki Zayne Parekhin, joka pääsi laukomaan kiekon vapaasti Petteri Rimpisen selän taakse. Toisessa osumassa Koivu ei merkannut Brady Martinia, ja Martin pääsi viimeistelemään vaivatta tilanteeksi 2–0.
Koivu kuitenkin ymmärtää päävalmentajan ratkaisun.
– Välillä käy noin, jos ei ole valmiina pelin alussa. Mutta turha sitä on jäädä miettimään.
Koivun odotetaan olevan kokoonpanossa USA:ta vastaan pelattavassa puolivälieräottelussa. Toisen polven hyökkääjä viiletti harjoituksissa tutulla paikallaan kakkosketjussa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liigassa pelaajakauppa – Tappara vahvistuu olympialaisissa pelanneella hyökkääjällä!
- AL: Ilves teki tärkeän kiinnityksen
- Kasperi Kapasesta kantautui ikävä tieto
- Liiga-tähden olympiamatkalla kova hinta: kausi ohi
- Raju kannanotto: Valkoinen talo piikitteli Kanadan ex-pääministeriä finaalitappiosta
- Kanadan päävalmentajalta suorat sanat olympiafinaalin ratkaisusta: ”Ei tuo ole jääkiekkoa”
- Finaalin sankari Jack Hughes: ”Mietin, että minusta tulee se kaveri jota koko Amerikka vihaa”
- Näin Donald Trump reagoi USA:n olympiavoittoon
- Tässä on olympiakisojen MVP sekä tähdistökentällinen
- USA juhlii olympiakultaa! Pelaajilta koskettava ele
- LIVESEURANTA: Suomi – Slovakia pronssiottelu – mitalit matkaavat Suomeen murskavoitolla!
- LIVESEURANTA: Kanada – USA finaali – Yhdysvallat juhlii olympiakultaa!
- Mitä ihmettä? Leijonien Kanada-ottelun tuomarit ovat kanadalaisia
- Antti Pennaselta suorat sanat Kanada-ottelun tuomaritoiminnasta
- Tällaisessa luksuslukaalissa Connor McDavid asuu Milanossa – käsittämätön hintalappu!
- Juuse Saros sai huimat kehut Kanadalta – ”Hän on maailman paras”
- Leijonien olympiaturnauksen arvosanat: yksi pelaaja reputettiin
- Sidney Crosbyn tilanteessa uusi käänne! Kanadan toisesta tähdestä lohduton paljastus
- Leijonat olympialaisten pronssiottelussa – Suomi–Slovakia tv-lähetykset ja selostajat
- Näkökulma: Hattu päästä, Antti Pennanen toimi kunnioitettavalla tavalla