Oho! HPK:sta lähtenyt ulkomaalaisvahvistus tekee paluun seuraan
HPK tiedottaa hankkineensa kanadalaishyökkääjä Thomas Caronin riveihinsä. HPK:n ja Caronin sopimus kattaa loppukauden ja siinä on seuran optio ensi kaudesta.
Caron, 25, on HPK:lle tuttu pelaaja. Hän edusti seuraa viime kauden lopulla tammikuusta lähtien. Hän pelasi Liigassa 15 ottelua tehoin 5+2.
Caron solmi viime kauden päätteeksi HPK:n kanssa tämän kauden kattavan jatkosopimuksen. Kesällä Caron kuitenkin ilmoitti HPK:lle haluavansa purkaa sopimuksen henkilökohtaisten syiden vuoksi.
Tällä kaudella Caron on pelannut ECHL-seura Allen Americansissa. Hän kirjautti seurassa 30 otteluun pisteet 4+9=13. Nyt hän palaa takaisin Hämeenlinnaan.
– Elämässä on muutakin kuin jääkiekko. Ymmärrämme nyt viimeisimpien keskustelujen jälkeen Tomin syyt sopimuksen purun taustalla ja tietysti toivon, että olisimme saaneet selvemmän kuvan tilanteesta jo aiemmin. Tiedämme, että Tom on taitava jääkiekkoilija, joka auttaa varmasti joukkuetta tavoitteessamme playoffs-paikan suhteen. Olen tyytyväinen, että hän liittyy joukkueeseen, HPK:n toimitusjohtaja Kaj Källarsson kertoo seuran tiedotteessa.
– Ymmärrän, että varmasti moni ajattelee, miksi HPK tekee uuden, täysin identtisen sopimuksen pelaajan kanssa, joka purki edellisen sopimuksen. Tärkeintä on nyt se, mitä tapahtuu tulevaisuudessa, erityisesti kentällä. Jokainen meistä tarvitsee tahon, joka luottaa taitoihimme ja antaa mahdollisuuden. Aiemmat asiat on selvitetty ja lähdemme Tomin kanssa puhtaalta pöydältä tavoitteenamme vahvistaa joukkuettamme, Källarsson sanoo.
Caronin maahantuloprosessi on käynnissä ja hänen saapumisesta Suomeen tiedotetaan, kun luvat maahantuloon ovat kunnossa.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liiga-tähden olympiamatkalla kova hinta: kausi ohi
- Raju kannanotto: Valkoinen talo piikitteli Kanadan ex-pääministeriä finaalitappiosta
- Kanadan päävalmentajalta suorat sanat olympiafinaalin ratkaisusta: ”Ei tuo ole jääkiekkoa”
- Finaalin sankari Jack Hughes: ”Mietin, että minusta tulee se kaveri jota koko Amerikka vihaa”
- Näin Donald Trump reagoi USA:n olympiavoittoon
- Tässä on olympiakisojen MVP sekä tähdistökentällinen
- USA juhlii olympiakultaa! Pelaajilta koskettava ele
- Loppuottelun ketjut ovat tässä – Kanadalle huonoja uutisia
- Tällaisessa luksuslukaalissa Connor McDavid asuu Milanossa – käsittämätön hintalappu!
- LIVESEURANTA: Kanada – USA finaali – Yhdysvallat juhlii olympiakultaa!
- LIVESEURANTA: Suomi – Slovakia pronssiottelu – mitalit matkaavat Suomeen murskavoitolla!
- LIVESEURANTA: USA – Slovakia välierä – jenkit marssivat murskavoittoon
- LIVESEURANTA: Kanada – USA finaali – Yhdysvallat juhlii olympiakultaa!
- Mitä ihmettä? Leijonien Kanada-ottelun tuomarit ovat kanadalaisia
- Antti Pennaselta suorat sanat Kanada-ottelun tuomaritoiminnasta
- Juuse Saros sai huimat kehut Kanadalta – ”Hän on maailman paras”
- Sidney Crosbyn tilanteessa uusi käänne! Kanadan toisesta tähdestä lohduton paljastus
- Leijonien olympiaturnauksen arvosanat: yksi pelaaja reputettiin
- Tällaisessa luksuslukaalissa Connor McDavid asuu Milanossa – käsittämätön hintalappu!
- Leijonat olympialaisten pronssiottelussa – Suomi–Slovakia tv-lähetykset ja selostajat
