The Athletic: Leijonien olympiapuolustaja joutumassa siirron kohteeksi NHL:ssä
Pohjois-Amerikan mediajätti The Athletic on julkaissut listauksensa vähän huomiota saaneista NHL-pelaajista, jotka saattavat joutua kaupatuksi NHL:ssä ennenn siirtojen takarajan umpeutumista.
Listalta löytyy yksi suomalaisnimi, Utah Mammothin riveissä sivuraiteille ajautunut Olli Määttä. The Athleticin toimittajaraati uskoo pudotuspelit mukaan luettuna pitkälti yli 800 NHL-peliä pelanneen kaksinkertaisen Stanley Cup -voittajan pystyvän yhä tuomaan syvyyttä jollekin pudotuspeleissä menestystä havittelevalle seuralle.
– Määttä on käytännössä menettänyt paikkansa kokoonpanossa Nate Schmidtin hankinnan ja Nick DeSimonen kehityksen myötä. Määttä on isokokoinen pelaaja ja kohtuullinen luistelija, joka ei kuitenkaan hyödynnä kokoaan fyysisessä pelissä.
– Hän on tästä huolimatta kokenut puolustaja, jolla on maine hyvänä joukkuepelaajana ja joka pystyy täyttämään roolinsa kolmosparissa, The Athleticin raati arvioi.
Määttä solmi viime maaliskuussa Utah Mammothin kanssa kolmen vuoden ja 10,5 miljoonan dollarin arvoisen jatkosopimuksen.
Määttä on pelannut kuluvalla kaudella 19 runkosarjapeliä tehoin 0+1. Puolustaja on valittu Leijonien olympialaisiin matkaavaan joukkueeseen.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jymypaljastus: Montreal hieroi kauppaa verivihollisen kanssa – Patrik Laine osana diiliä!
- Tappara: iso sopimusuutinen!
- Tapparasta lähtenyt suomalainen: NHL kutsuu!
- Uusi käänne – nyt voi olla Patrik Laineen aika!
- Risto Dufva: päävalmentajapesti Mestikseen varmistui
- Maajoukkueesta lähtöpassit saanut sarjasikailija iski taas: pitkä pelikielto
- Toimittaja: Kiekko-Espoon tehomies lähtee – suuntana NHL
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- Mikko Rantasesta uutta tietoa!
- Ällistyttävä video leviää – NHL:n suomalaistulokas keksi aivan uuden aloitustavan
- TPS-luotsi ottaa kantaa Oliver Lauridsenin kohutaklaukseen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Toimittaja: Lukolta hirmuinen jatkosopimus!