Lukko hankki kovia tehoja takoneen puolustajan Pohjois-Amerikasta
Lukko on tehnyt uuden puolustajahankinnan Pohjois-Amerikasta.
Seura tiedotti keskiviikkona kiinnittäneensä tällä kaudella AHL:ää Abbotsford Canucksissa ja ECHL:ää Kalamazoo Wingissä pelanneen Derek Daschken, 28, loppukauden mittaisella sopimuksella.
188-senttinen ja 88-kiloinen kiekollinen puolustaja pelasi viime kaudella ECHL:ssä 65 ottelua tehoin 17+39=56.
– Pitkään haimme puolustajaa ja on selvää, että kahdeksan puolustajaa on käytännössä välttämättömyys tässä kohtaa, urheilujohtaja Kalle Sahlstedt toteaa Lukon tiedotteessa.
– Uskomme vahvasti, että Daschke sopii hyvin meidän pelisapluunaamme ja kokoisekseen hyvin liikkuva puolustaja pystyy sopeutumaan myös nopeasti meidän pelitapaamme ja arkeen. Derek on hyvä syöttämään ja muutenkin vahva kiekollisessa pelissä.
– En lähtisi profiloimaan häntä puhtaasti hyökkääväksi tai puolustavaksi puolustajaksi, vaan näen, että hän pystyy pelaamaan monipuolisesti roolissa kuin roolissa ja hyvin molempiin suuntiin. Hyvän kahdensuunnan pelin lisäksi hän on toki tehnyt hyvin pisteitäkin ECHL-tasolla, Sahlstedt jatkaa.
Daschke saapuu Raumalle viikonlopun aikana.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Yli 600 Liiga-ottelun veteraani: ura ohi – paljasti seuraavan askeleensa
- Kiekko-Espoon kokenut kapteenisto julki – kultaleijonasta uusi kapteeni!
- Suomen mestari Tappara: jättitappiot!
- Kultaleijona Patrik Puistola debytoi uudessa seurassaan – latoi heti jättitehot!
- TPS:n uusittu kapteenisto selvillä – kultaleijona johtaa turkulaisnippua
- Aleksander Barkov vaikuttui Tapparan NHL-lupauksista – yksi ominaisuus ylitse muiden
- Tässä MTV:n Liiga-tiimi alkavalle kaudelle – nämä ottelut näkyvät ilmaiseksi!
- Kultaleijona Patrik Puistola debytoi uudessa seurassaan – latoi heti jättitehot!
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Tässä MTV:n Liiga-tiimi alkavalle kaudelle – nämä ottelut näkyvät ilmaiseksi!
- Kiekko-Espoon kokenut kapteenisto julki – kultaleijonasta uusi kapteeni!
- Yli 600 Liiga-ottelun veteraani: ura ohi – paljasti seuraavan askeleensa
- Aleksander Barkov vaikuttui Tapparan NHL-lupauksista – yksi ominaisuus ylitse muiden
- Suomen mestari Tappara: jättitappiot!
- Tässä on Kärppien uusi kapteeni – kultaleijona korvaa seuraikonin!
- Jokereihin yhdistetty tehomies teki valintansa – ”Hevonp*skaa”
- Liigaan palaava Jokerit: tässä on uusi kapteeni!