Antti Pennanen paljasti mitä Leijonien pukukopissa puhuttiin ennen kolmatta erää
MILANO.
Suomi pelaa olympialaisten välierissä. Leijonat teki puolivälierissä Sveitsiä vastaan uskomattoman nousun 0-2-tappioasemasta 3-2-jatkoaikavoittoon.
Kavennusmaali nähtiin reilu kuusi minuuttia ennen loppua, tasoitus ajassa 58:48 ja voittomaali syntyi, kun jatkoaikaa oli pelattu 3:23.
– Pelaajien puolesta tosi onnellinen ja iloinen, tekivät kovan työn. Joukkue ansaitsi mennä jatkoon. Se on ollut tosi yhtenäinen ja pelannut hyvää jääkiekkoa tämän päivän alkua lukuun ottamatta, Suomen päävalmentaja Antti Pennanen kommentoi pelin jälkeen.
Onko Pennanen nyt yhtään helpottunut, kun puolivälierätappio muuttuikin viime hetkellä mitalipeleihin?
– Matka on vielä kesken. Tuommoselle ei ole aikaa. Keksitytään ja mennään eteenpäin. Varmaan hetkellinen helpotus toki, mutta nyt jo pohditaan kuka tulee vastaan ja koska pelataan, Pennanen sanoi.
Kysyimme Pennaselta myös, mitä pukukopissa puhuttiin toisella erätauolla, kun Sveitsi johti tiukasti 2-0.
– Muistutettiin sitä, että maltetaan hyökätä edelleenkin yhdessä. Että varmaan joudutaan viidellä viittä vastaan hyökkäämään paljon, ettei lähdetä puskemaan.
– Ja että pidetään huoli siitä, että hyökkäysalueella on oikea tasapaino, että meidän pakkimme pystyvät pelaamaan tiiviinä.
– Ja sitten tietenkin maalia kohti pelaamista ja näitä perusjuttuja. Mutta eiköhän pelaajat ole itsekin puhuneet aika paljon asioita.
Jaakko Perttilä
X: @JaakkoPerttila
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kultaleijona Oliwer Kaski: uusi seura
- MTV: HPK:n sensaatiovahti Kim Saarinen lähtee Pohjois-Amerikkaan
- Kiekko-Pojilta kovia hankintoja – Haaviin Liigan ja Mestiksen mestarit
- IL: Liiga-tykki Cameron Wright lähtee – uusi seura selvisi!
- IS: Suomen NHL-hyökkääjä kummastelee – kutsua MM-kisoihin ei kuulu
- SaiPa: iso menetys!
- Ilves: radikaali veto!
- Ilves tiputti melkoisen yllätyksen – nimimies tekee paluun!
- Nuorten Leijonien hyökkääjä löysi uuden seuran rapakon takaa!
- Entinen NHL-kolossi sai lähteä – Liiga-siirto sinettiä vaille valmis!
- IL: Jesper Piitulainen sai jättitarjouksen toisesta Liiga-seurasta – ei voinut kieltäytyä
- Kohu Sveitsissä – Jesse Puljujärvelle vaaditaan pelikieltoa
- Eric Gelinasin seura vaihtuu!
- Expressen: Färjestadin jättävä SHL-hyökkääjä neuvottelee Liiga-siirrosta
- IL: Liiga-tykki Cameron Wright lähtee – uusi seura selvisi!
- Yllättävä ratkaisu! Lukon NHL-lupaus vaihtaa seuraa
- Tappara: huippunimi lähtee!
- Christopher Gibson: ulos
- Aarne Intosen sopimus purettu – uusi Liiga-seura huhuissa
- IS: Suomen NHL-hyökkääjä kummastelee – kutsua MM-kisoihin ei kuulu