Vancouver Canucksin 23-vuotias keskushyökkääjä Aatu Räty toivoo pääsevänsä pelaamaan kevään jääkiekon MM-turnauksessa Sveitsissä. Vielä Leijonien päävalmentajalta Antti Pennaselta tai GM Jere Lehtiseltä ei ole kuulunut kutsua.

– Olen tehnyt kovasti töitä ja mielelläni olisin mukana, jos soitto tulee. Olympialaisissa olin varalla. Minulla on hirmuhyvät muistot kaikista nuorisomaajoukkueiden tapahtumista. Eiköhän toiminta ole aikuisissakin aika samanlaista, Räty sanoo Ilta-Sanomille.

Rädyn pitkäaikainen unelma on pelata MM-kisoissa yhdessä isoveljensä Aku Rädyn kanssa, joka pelasi kuluneella kaudella vahvasti Kärpissä.

– Mutta oli Aku siellä tai ei, olisi kiva, kun soittaisivat ja pyytäisivät mukaan. Toki ensin täytyisi varmaan mennä leirille antamaan näyttöjä, Räty kertoo.

Tällä kaudella hän on pelannut 60 runkosarjaottelua ja tehnyt niissä tehopisteet 4+9=13. Rädyn panos ei kuitenkaan näy vain pisteissä, vaan myös joukkueelle tärkeässä työssä.

– Jos katsoo vahvuuksiani, niin olen kakkosena NHL:n aloituspörssissä ja joukkueessa plusmiinus- ja taklaustilaston kärjessä. Nämä ovat tietenkin vain tiettyjä tilastoja, mutta ne ovat asioita, joihin keskityn, Räty luettelee.

Erityisesti Rädyn aloitukset ovat olleet vahvuus. Hän on voittanut kauden 417 aloitusta 675:stä, mikä tekee 61,8 %. Tämä on poikkeuksellisen hyvä tulos nuorelle pelaajalle. Aloituksia hallitsevat yleensä kokeneet veteraanit, kuten Claude Giroux (62,8 %), J.T. Miller (61,5 %) ja Jonathan Toews (61,4 %).

LUE MYÖS:

Joni Alatalo |