Urheilucast: HIFK teki päätöksensä – tässä uusi GM!
HIFK on tehnyt kovan rekrytointia kulisseissa, väittää Urheilucast. Sen mukaan seura on lyönyt lukkoon uuden urheilujohtajansa. Podcastin isäntä Esko Seppänen kertoo, että valinta on kohdistunut Janne Laukkaseen.
Laukkanen on hoitanut GM:n tonttia Pelicansin organisaatiossa viimeisen vuosikymmenen ajan.
– Jättimäinen GM-hakuprosessi on nyt maalissa. Valinta on kohdistunut Janne Laukkaseen. Toisin sanoen hänet pitää vivuttaa jotenkin ulos Pelicansista ja pukea IFK:n pikkutakkiin, Seppänen kertoo.
Seppänen ei säästele sanojaan arvioidessaan tulevaa siirtoa – kyseessä olisi hänen mukaansa todellinen tasonnosto aiempaan verrattuna.
HIFK antoi marraskuussa lähtöpassit edelliselle urheilujohtajalleen Janne Pesoselle, ja nyt seura hakee uutta suuntaa isolla satsauksella.
Millainen mies sitten on tulossa HIFK:n puikkoihin? Seppäsen mukaan Laukkanen ei kaihda isoja ratkaisuja.
– Mikäli Laukkasen profiilia pitäisi jotenkin kuvailla Pelicansissa, niin hän ei pelkää ottaa tiukkoja shotteja, mikäli aistii momentumin.
Hakuprosessi ehti pyöriä monien nimien ympärillä, mutta lopulta palattiin lähtöpisteeseen.
– Rekry alkoi Laukkasesta, se päättyi Laukkaseen. Se kävi välillä Jukka Jalonenssa, Kimmo Kapasessa ja tuolla ja täällä.
Seppänen antaa lopuksi vielä napakan arvion Laukkasesta.
– Vedenpitävä ammattilainen, Seppänen naulaa.
- Leijonien kausi käyntiin – näin näet Sveitsi–Suomi-ottelun ilmaiseksi tv:ssä
- Naisten MM-kisat 2026: Naisleijonien ottelut, tv-lähetysajat ja selostajat
- Yle: Ismo Lehkonen varoittaa Liigan jättisiirtojen seurauksista: ”Voi tulla aikamoinen häiriötekijä”
- Brad Lambert heivattiin siirtolistalle NHL:ssä – nyt selvisi lopputulos
- Venäläismedialta rajua tekstiä Suomesta: ”Mielenterveyden kanssa ongelmia”
- Venäjän MM-paluusta seurasi jälleen uusi uhkaus – pitkäaikainen sponsori harkitsee lähtöä!
- HPK:lta kaksi pelaajaratkaisua – mestaripuolustajalle jatkosopimus, maalivahti Suomi-sarjaan
- Liigassa hurja päävalmentajaruletti – HIFK nappasi tähtiluotsin!
- Nyt se on varmaa: Raimo Helminen palaa Ilvekseen – SaiPa julkisti uuden päävalmentajansa
- IIHF:lta tyly viesti Venäjän MM-paluusta – CAS:n päätös sai täystyrmäyksen
- Leijonien kausi käyntiin – näin näet Sveitsi–Suomi-ottelun ilmaiseksi tv:ssä
- Venäläismedialta rajua tekstiä Suomesta: ”Mielenterveyden kanssa ongelmia”
- Yle: Ismo Lehkonen varoittaa Liigan jättisiirtojen seurauksista: ”Voi tulla aikamoinen häiriötekijä”
- Brad Lambert heivattiin siirtolistalle NHL:ssä – nyt selvisi lopputulos
- Venäjän urheiluministeriltä hurja ulostulo – uhkaa Suomea ja muita maita kovilla seurauksilla!
- Nyt tuli suoraa tekstiä – tämän maan pääministeri haluaa Venäjän MM-kisoihin!
- Venäjän MM-paluusta seurasi jälleen uusi uhkaus – pitkäaikainen sponsori harkitsee lähtöä!
- Naisten MM-kisat 2026: Naisleijonien ottelut, tv-lähetysajat ja selostajat
- HPK:lta kaksi pelaajaratkaisua – mestaripuolustajalle jatkosopimus, maalivahti Suomi-sarjaan
- Pikkuleijonille täydellinen nöyryytys – USA murskasi Suomen käsittämättömin lukemin