Onko Leijonilla jo kasassa tehoketju MM-kisoihin? ”Hyviä pelaajia kaikki kolme”
Leijonat pöllytti perjantaina Tanskaa harjoitusottelussa murskalukemin 10-5. Suomen selvästi paras osuus oli ykkösketju, jonka muodostivat Patrik Puistola, Janne Kuokkanen ja Aku Räty.
Kolmikon kemiat toimivat hienosti yhdessä, mistä kertovat myös tehopisteet. Puistola iski tehot 2+1. Kuokkanen 1+4 ja Räty 1+1.
Ottelun jälkeen Leijonien päävalmentaja Antti Pennanen antoi kolmikolle ansaitut kehut.
– Kuokkasen esitys oli erinomainen tänään. Puistola me tiedetään, on pelannut MM-kisoissa ennenkin. Aku on erinomaisessa vireessä ja hänellä on kova luisteluvoima. Oli hienoa nähdä, että Kuokkanen sai tuollaisen onnistumisen maajoukkueessa. 50 pistettä SHL:ssä kertovat pelaajan laadusta, Pennanen hekutti Leijonat.comin haastattelussa.
Ykkösketjun keskellä pelannut Kuokkanen on tehnyt kovaa jälkeä kovissa sarjoissa, mutta maajoukkueessa miestä ei ole vielä juuri nähty.
– Erittäin älykäs pelaaja, niin kuin tänään nähtiin. Olen tosi iloinen hänen puolestaan, että hän sai sellaisen onnistumisen maajoukkueessa, joka antaa itseluottamusta, Pennanen suitsuttaa.
Ykkösketjun kemiat toimivat niin hienosti yhteen, että kolmikko voisi olla jo valmis kolmosvitja MM-kisoihin. Pennanen vielä toppuuttelee ajatuksen kanssa.
– No ei mennä MM-kisoihin vielä. NHL:ssäkin on pudotuspelejä vielä pelaamatta. Hyviä pelaajia ovat kaikki kolme, ja valinnat tulevat olemaan tiukkoja, Pennanen sanoo.
Kilpailu pelipaikoista MM-kisoista on tänä keväänä poikkeuksellisen kovaa. Ykkösketjun vasemmassa laidassa viilettänyt Puistola ei kuitenkaan näe, että ykkösketju olisi saanut lisää virtaa painetilanteesta.
– Ei sitä tule mietittyä. Totta kai yrittää tehdä parhaansa, mutta turha sitä on miettiä. Se on valmennuksen päätös, kun sen aika on, Puistola sanoo.
– Saatiin vähän hyökkäyspeliä pyörimään kuin Latvia-pelissä. Kuokkanen on erinomainen pelintekijä ja näkee kentän hyvin. Aku on tosi taitava ja pystyy viimeistelemään. Itse koitan pörrätä siinä mukana sitten.
MM-kisoissa Suomen joukkueessa nähdään Aleksander Barkov, joka on yksi maailman parhaista kahdensuunnan hyökkääjistä. Millainen kokemus olisi päästä pelaamaan Barkovin kanssa?
– Varmasti ainutlaatuinen. Harvoin pääsee niin hyvien pelaajien kanssa samaan joukkueeseen. On maailman huippupelaaja. Olisihan se totta kai hienoa, Puistola sanoo.
LUE MYÖS
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- IS: Suomalainen teki historiallisesti NHL-sopimuksen – ensimmäinen laatuaan
- SaiPa takoi komean tuloksen – kassaan satojen tuhansien voitot
- Liiga-seura takavuosien SHL-pistelingon kintereillä – ”Neuvottelut käynnissä”
- Leevi Selänne: uusi joukkue Suomesta!
- SK: Liigan tuore ulkomaalaisvahvistus loukkaantui heti – tämä on tilanne nyt
- Tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa – Miro Heiskanen kärkikahinoissa
- Pikkuleijonat päätti huipputurnauksen voittoon – finaalissa hurja teurastus
- IS: Suomalainen teki historiallisesti NHL-sopimuksen – ensimmäinen laatuaan
- Leevi Selänne: uusi joukkue Suomesta!
- Liiga-seura takavuosien SHL-pistelingon kintereillä – ”Neuvottelut käynnissä”
- SK: Liigan tuore ulkomaalaisvahvistus loukkaantui heti – tämä on tilanne nyt
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- Pikkuleijonat päätti huipputurnauksen voittoon – finaalissa hurja teurastus
- SaiPa takoi komean tuloksen – kassaan satojen tuhansien voitot
- Näin Jokereiden Liiga-joukkue rakennettiin: ”Halusimme löytää pelaajia, jotka…”
- Tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa – Miro Heiskanen kärkikahinoissa
- Liigan maalikuningas aloitti heti tykityksen – Tapparalle jäi luu käteen finaalissa