UC: Leijonien NHL-vahvistus neuvottelee Jokerien kanssa – siirtopommi vireillä!
Helsingin Jokerit on lähellä saada riveihinsä kovan vahvistuksen, kertoo Urheilucast. Esko Seppäsen mukaan seura neuvottelee puolustaja Ville Heinolan kanssa.
Sopimusneuvottelujen kerrotaan olevan loppusuoralla, vaikka pieniä yksityiskohtia on vielä auki.
Jos siirto toteutuu, Heinola olisi Jokereille valtava kiinnitys. 25-vuotias puolustaja on pelannut pitkään Pohjois-Amerikassa Winnipeg Jetsin organisaatiossa, pomppien NHL:n ja AHL:n välillä.
Tällä kaudella hän pelasi NHL:ssä viisi ottelua ilman tehopisteitä. AHL:ssä saldo oli sen sijaan 44 ottelua ja tehot 3+18=21. Vakituinen NHL-paikka on jäänyt toistaiseksi saavuttamatta.
Leijonien MM-joukkueeseen valittu Heinola on itsekin kertonut julkisuudessa turhautumisestaan siihen, ettei ole saanut mielestään kunnollista mahdollisuutta NHL:ssä ensimmäisen kautensa jälkeen.
Kiinnostusta puolustajasta on ollut myös Sveitsistä, mutta Urheilucastin mukaan sieltä ei ole kuulunut viime aikoina vahvoja huhuja, mikä voidaan tulkita Jokerien kannalta myönteiseksi signaaliksi.
- Naisten MM-kisat 2026: Naisleijonien ottelut, tv-lähetysajat ja selostajat
- Yle: Ismo Lehkonen varoittaa Liigan jättisiirtojen seurauksista: ”Voi tulla aikamoinen häiriötekijä”
- Brad Lambert heivattiin siirtolistalle NHL:ssä – nyt selvisi lopputulos
- Venäläismedialta rajua tekstiä Suomesta: ”Mielenterveyden kanssa ongelmia”
- Venäjän MM-paluusta seurasi jälleen uusi uhkaus – pitkäaikainen sponsori harkitsee lähtöä!
- HPK:lta kaksi pelaajaratkaisua – mestaripuolustajalle jatkosopimus, maalivahti Suomi-sarjaan
- Liigassa hurja päävalmentajaruletti – HIFK nappasi tähtiluotsin!
- Nyt se on varmaa: Raimo Helminen palaa Ilvekseen – SaiPa julkisti uuden päävalmentajansa
- IIHF:lta tyly viesti Venäjän MM-paluusta – CAS:n päätös sai täystyrmäyksen
- Venäjän MM-paluusta uusi jättikohu – jääkiekon MM-kisojen pääsponsori uhkaa vetäytyä
- Venäläismedialta rajua tekstiä Suomesta: ”Mielenterveyden kanssa ongelmia”
- Yle: Ismo Lehkonen varoittaa Liigan jättisiirtojen seurauksista: ”Voi tulla aikamoinen häiriötekijä”
- Nyt tuli suoraa tekstiä – tämän maan pääministeri haluaa Venäjän MM-kisoihin!
- Brad Lambert heivattiin siirtolistalle NHL:ssä – nyt selvisi lopputulos
- Pikkuleijonille täydellinen nöyryytys – USA murskasi Suomen käsittämättömin lukemin
- Naisten MM-kisat 2026: Naisleijonien ottelut, tv-lähetysajat ja selostajat
- Venäjän urheiluministeriltä hurja ulostulo – uhkaa Suomea ja muita maita kovilla seurauksilla!
- HPK:lta kaksi pelaajaratkaisua – mestaripuolustajalle jatkosopimus, maalivahti Suomi-sarjaan
- Mikko Rantanen teki historiaa NHL:ssä – vain kolme suomalaislegendaa pystynyt samaan
- Nyt se on varmaa: Raimo Helminen palaa Ilvekseen – SaiPa julkisti uuden päävalmentajansa