Suomi on jo varmistanut paikkansa MM-kisojen pudotuspeleissä.

Latvian yllätysvoitolla Yhdysvaltoja vastaan ei ollut Leijonien kannalta suurta merkitystä, sillä Suomi on lähes varmuudella kahden parhaan joukossa Zürichissä.

Itävalta voi teoriassa ohittaa Leijonat, mutta maa on kuuden pisteen päässä ja kohtaa Saksan, Suomen ja Yhdysvallat. Se tarvitsisi vähintään kuusi pistettä näistä peleistä ollakseen edes tasoissa Leijonien kanssa.

Lohkovoitto ratkaistaneen siis lohkon päätöspelissä Sveitsiä vastaan. Isännät ovat tasapisteissä Suomen kanssa, sillä kumpikin maa on voittanut kaikki viisi peliään.

Suomi voikin alkaa jo varovaisesti katsella B-lohkon suuntaan. Fribourgista vastustajaksi puolivälierään tulee lohkokolmonen tai -nelonen. Se voi olla vielä mikä tahansa maa viisikosta Kanada, Slovakia, Tšekki, Ruotsi tai Norja. Tanska, Slovenia ja Italia ovat jo varmuudella ulkona jatkosta.

USA ulos?

Suomen lohkossa USA on nyt tiukassa paikassa. Se pelaa vielä Unkaria ja Itävaltaa vastaan, joten sen pitäisi kerätä pisteitä viimeisistä peleistään, mutta Latvia-peli osoitti, ettei saldoja kannata julistaa varmoiksi etukäteen.

Latvia ohitti nyt Yhdysvallat ja pelaa enää Isoa-Britanniaa ja Unkaria vastaan. Latvialaiset ovat näissä peleissä suosikkeja, ja mikäli maa voittaa molemmat pelit, on Latvia varmuudella Yhdysvaltojen edellä.

Tässä tilanteessa USA:n pitäisi ohittaa Itävalta ja pitää myös Saksa takanaan. Itävalta ja Saksa pelaavat vielä lauantaina keskinäisen ottelun, joten ainakin toinen maista saa heti pisteitä. Saksa kohtaa lisäksi Britannian, joten maalla on hyvä mahdollisuus ponnistaa nykyisestä neljästä pisteestään jopa kymmeneen.

Itävallalle riittää puolivälieriin varmuudella kolmen pisteen potti viimeisestä kolmesta pelistä.

Viisi pinnaa keränneen USA:n enimmäismäärä pisteitä on nyt 11. Itävalta on jo nyt yhdeksässä pisteessä, Latvia kuudessa ja Saksa neljässä. USA:n täytyy jättää kolmikosta Itävalta, Latvia ja Saksa kaksi taakseen, mutta se vaatii nyt suotuisia tuloksia näiden maiden omista otteluista.

Unkari on myös teoriassa mahdollinen puolivälieräjoukkue, mutta olisi yksi kaikkien aikojen yllätyksistä, jos se kampeaisi itsensä takaa-ajoasemasta jatkoon ottamalla pisteitä Sveitsiltä, Yhdysvalloilta ja Latvialta.

Taistelu puolivälieräpaikoista:

  1. Sveitsi 15 pistettä
  2. Suomi 15 pistettä
  3. Itävalta 9 pistettä (jäljellä pelit Saksaa, Suomea ja Yhdysvaltoja vastaan)
  4. Latvia 6 pistettä (jäljellä pelit Isoa-Britanniaa ja Unkaria vastaan)
  5. USA 5 pistettä (jäljellä pelit Unkaria ja Itävaltaa vastaan)
  6. Saksa 4 pistettä (jäljellä pelit Itävaltaa ja Isoa-Britanniaa vastaan)
  7. Unkari 3 pistettä
  8. Iso-Britannia 0 pistettä

Neljä maata etenee puolivälieriin. Tasapisteissä keskinäisten pelien pisteet ja sitten maalierot ratkaisevat paremmuuden.

NÄIN KATSOT KAIKKI MM-KISOJEN OTTELUT ILMAISEKSI!

LUE MYÖS: