Ensimmäiset laatuaan – Leijonien tähtikolmikolta hurja saavutus!
Leijonat voitti MM-historiansa viidennen maailmanmestaruuden sunnuntaina, kun Sveitsi kaatui MM-finaalissa Konsta Heleniuksen jatkoerämaalilla lukemin 1-0.
Samalla Suomeen saatiin kolme pelaajaa, jotka saavuttivat historiallisesti jo kolmannen MM-kultansa. Tähän kolmikkoon kuuluvat hyökkääjät Mikael Granlund ja Sakari Manninen sekä puolustaja Mikko Lehtonen. Kukaan suomalaispelaaja ei ollut aiemmin voittanut kolmea miesten maailmanmestaruutta.
Granlund oli mukana MM-kultajoukkueissa myös vuosina 2011 ja 2022. Manninen ja Lehtonen kuuluivat puolestaan vuoden 2019 ja 2022 maailmanmestarijoukkueisiin.
Suomen joukkueesta viisi pelaajaa saavutti nyt puolestaan uransa toisen maailmanmestaruuden. Heihin kuuluvat maalivahti Harri Säteri, puolustajat Henri Jokiharju ja Mikael Seppälä sekä hyökkääjät Hannes Björninen ja Saku Mäenalanen. Heistä Jokiharju voitti ensimmäisen MM-kultansa vuonna 2019, muut keväällä 2022.
Muille Leijonien pelaajille maailmanmestaruus oli ensimmäinen.
Lisäksi historiaa teki Suomen hyökkääjä Patrik Puistola, jonka isä Pasi Puistola on myös maailmanmestari vuodelta 2011. Näin ollen Puistoloista tuli ensimmäinen suomalainen isä-poika-pari, joka on voittanut miesten maailmanmestaruuden.
- Urheilucast: Kärpät haluaa omansa takaisin – Liiga-seuran avainpelaaja lämpeni ajatukselle!
- Leijonien kausi käyntiin – näin näet Sveitsi–Suomi-ottelun ilmaiseksi tv:ssä
- Naisten MM-kisat 2026: Naisleijonien ottelut, tv-lähetysajat ja selostajat
- Yle: Ismo Lehkonen varoittaa Liigan jättisiirtojen seurauksista: ”Voi tulla aikamoinen häiriötekijä”
- Brad Lambert heivattiin siirtolistalle NHL:ssä – nyt selvisi lopputulos
- Venäläismedialta rajua tekstiä Suomesta: ”Mielenterveyden kanssa ongelmia”
- Venäjän MM-paluusta seurasi jälleen uusi uhkaus – pitkäaikainen sponsori harkitsee lähtöä!
- HPK:lta kaksi pelaajaratkaisua – mestaripuolustajalle jatkosopimus, maalivahti Suomi-sarjaan
- Liigassa hurja päävalmentajaruletti – HIFK nappasi tähtiluotsin!
- Nyt se on varmaa: Raimo Helminen palaa Ilvekseen – SaiPa julkisti uuden päävalmentajansa
- Leijonien kausi käyntiin – näin näet Sveitsi–Suomi-ottelun ilmaiseksi tv:ssä
- Venäläismedialta rajua tekstiä Suomesta: ”Mielenterveyden kanssa ongelmia”
- Yle: Ismo Lehkonen varoittaa Liigan jättisiirtojen seurauksista: ”Voi tulla aikamoinen häiriötekijä”
- Brad Lambert heivattiin siirtolistalle NHL:ssä – nyt selvisi lopputulos
- Venäjän urheiluministeriltä hurja ulostulo – uhkaa Suomea ja muita maita kovilla seurauksilla!
- Nyt tuli suoraa tekstiä – tämän maan pääministeri haluaa Venäjän MM-kisoihin!
- Venäjän MM-paluusta seurasi jälleen uusi uhkaus – pitkäaikainen sponsori harkitsee lähtöä!
- Naisten MM-kisat 2026: Naisleijonien ottelut, tv-lähetysajat ja selostajat
- HPK:lta kaksi pelaajaratkaisua – mestaripuolustajalle jatkosopimus, maalivahti Suomi-sarjaan
- Pikkuleijonille täydellinen nöyryytys – USA murskasi Suomen käsittämättömin lukemin