Leijonat löi taululle tylyt lukemat Slovakiaa vastaan – yllättävä nimi nousi tehomieheksi
Kuva: Getty Images
Slovakiasta ei ollut tänäänkään vastusta nuorelle leijonajoukkueelle. Harjoituspelin makuisessa ottelussa Suomi oli lopulta parempi lukemin 6–1. Vakuuttavia näyttöjä valmennusjohdolle antoi ottelun parhaaksi valittu Jesse Virtanen, joka takoi kahdessa ottelussa upeat tehot 2+1.
Leijonat menivät eilisen ottelun tavoin ottelun alussa johtoon, maalintekijänä kunnostautui ensimmäisestä maajoukkuemaalista nauttimaan päässyt Max Wärn.
Slovakia petrasi avauserän peliään eiliseen verrattuna rutkasti, ja oli ajoittain erässä jopa niskan päällä. Kolmatta maaotteluaan torjunut Eero Kilpeläinen esiintyi kuitenkin maalin suullaan vakuuttavasti.
Toisessa erässä Leijonat esiintyi tehokkaana, sillä Kari Jalosen suojatit karkasivat ratkaisevan tuntuiselle kolmen maalin karkumatkalle Antti Erkinjuntin, ja myös eilen maalinteossa onnistuneen Virtasen maaleilla.
Historia alkoi toistaa itseään kolmannessa erässä, kun slovakit tulivat jälleen otteluun mukaan kavennuksen muodossa erän puolivälissä. Tällä kertaa Leijonat eivät kuitenkaan antaneet ottelun mennä jännäksi, vaan Jokereita menneellä kaudella edustanut Jere Sallinen kuittasi Slovakian kavennuksen nopeasti.
Ottelun lopulla Erkinjuntti ja Antti Tyrväinen kaunistelivat vielä lukemia. Erkinjuntin maaliin upean esityön teki slovakkipakkeja kauniisti hassuttanut Jarkko Malinen.
Suomen harjotuspelit jatkuvat ensi viikolla Norjassa, jossa Leijonat kohtaavat Norjan tuplamaaotteluissa perjantaina ja sunnuntaina.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nimet julki – viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- SK: HIFK teki kovan kaappauksen toisesta Liiga-seurasta!
- Jesse Puljujärvi podcastissa: Tällä hetkellä tiesi NHL-uran olevan ohi
- Jarmo Kekäläinen tekemässä suomalaisvärväyksen – luottomies matkalla Buffaloon?
- SaiPa iski pöytään kolme pelaajakiinnitystä – mukana entinen NHL-hyökkääjä!
- Mikael Granlund kovassa iskussa NHL:ssä – maaliputki venyy
- IL: Liigaan tähtäävä Mestis-seura räväytti – haaviin NHL:ssäkin pelannut suomalaisvahti!
- Kanadalle raju takaisku – NHL-superlupaukset ulos nuorten MM-kisoista
- Tässä Pelicansista lähteneen hyökkääjän uusi seura
- Katso Nuorten Leijonien MM-ottelut ilmaiseksi – TV-lähetykset ja selostus
- Urheilucast: JYP teki hyökkäykseensä jättikiinnityksen
- Oho! HIFK:lle kaksi kovatasoista pätkävahvistusta
- Katso Nuorten Leijonien MM-ottelut ilmaiseksi – TV-lähetykset ja selostus
- Mestis-seura rysäytti: Haaviin Liigan konkarihyökkääjä
- Liigaan tähtäävä seura virittelee jymyhankintaa: ”Kolme kirjainta: NHL”
- Kanadalle raju takaisku – NHL-superlupaukset ulos nuorten MM-kisoista
- Liiga-seura nappasi vahvistuksen Ilveksestä!
- AL: Viljami Nieminen vaihtaa seuraa Liigassa!
- IL: Liigaan tähtäävä Mestis-seura räväytti – haaviin NHL:ssäkin pelannut suomalaisvahti!
- Vaasan Sport julkaisi kriisitiedotteen: ”Tämä kausi on mennyt pieleen”