Leijonien taitava sentteri vaihtaa seuraa Ruotsissa – liittyy myös MM-leirille
Kuva: Getty Images
Leijonissa pirteästi kauden EHT-kiertueella esiintynyt 34-vuotias Ilari Filppula on tarttunut Malmö Redhawksin haaviin, uutisoi MTV3 Sport aiemmin tänään. Taitava keskushyökkääjä aloitti kauden Sveitsin liigassa Luganon joukkueessa, mutta siirtyi kesken kauden SHL:ään MODOn riveihin.
MODOn kausi ei mennyt nappiin, sillä seura putosi putoamiskarsinnassa dramaattisesti Ruotsin toiseksi korkeimmalle sarjatasolle. Filppulalla henkilökohtaisella tasolla meni sen sijaan paremmin, putoamiskarsinnassa EVU:n kasvatti oli joukkueensa paras pistemies takoen seitsemään otteluun komeat tehot 2+12=14.
Malmö kertoo tiedotteessaan myös Leijonien kannalta olennaisen uutisen, jonka mukaan Filppula liittyy Leijonien MM-leiriryhmään ensi viikolla. Filppula pelasi leijonapaidassa kuluvalla kaudella viisi EHT-ottelua, joissa tilille kertyi neljä syöttöpistettä.
Filppula ei ole mahtunut urallaan kertaakaan lopulliseen kisajoukkueeseen, eikä paikka helpolla irtoa tänäkään keväänä. Juonikkaalla sentterillä voisi kuitenkin olla annettavaa erikoistilannepelaamisessa.
– Ehdin pelata SHL:ssä vain pari kuukautta, mutta pidän liigan pelitavasta – enkä vähiten siitä, mitä Malmö edustaa. Olen kuullut vain hyviä asioita kaupungista ja minulle jäi hyvät muistot toistaiseksi ainoasta käynnistäni siellä, tuumi Filppula siirrostaan Malmöön.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- HIFK julkisti ensi kauden maalivahtinsa – ”Paljon potentiaalia”
- Westerholmin veljekset palaamassa Ruotsiin – muhkea vuosipalkka!
- Jesse Puljujärvi yllättää – poseeraa Usain Boltin kanssa
- SHL:n ”suomalaisjoukkue” kesälomille – legenda lopettaa: ”Päätös on lopullinen”
- Aleksander Barkov saa seuraa? Myös toinen Floridan NHL-mestari haluaa MM-kisoihin
- Tyttöystävä lipsautti: Aleksander Barkov matkaa MM-kisoihin!
- Patrik Laine lytättiin täysin – suomalaistykki olikin oikeassa
- IS: Kovia tehoja takonut puolustaja siirtyy Liigaan!
- Entiselle Liiga-pistetykille karmea kohtalo: jalka amputoitiin
- Pistehirmu etsii uutta seuraa – Liiga-joukkue yllättäen mukana taistelussa!
- Suuri suru: Lukon mestarijoukkueen maalitykki on kuollut
- Jesse Puljujärvi: agentilta iso NHL-paljastus Iltalehdelle
- IS: Leijonille huippuvahvistus MM-kisoihin!
- Se oli siinä – Liigan pistehirmu lähtee!
- Pistehirmu etsii uutta seuraa – Liiga-joukkue yllättäen mukana taistelussa!
- Kärpät julkaisi maalivahtisopimuksen: ”Pystyy haastamaan Niklas Rubinin peliajasta”
- Jymysiirto vireillä – UC: Lukon pistetykki sai tarjouksen verivihollisen leiristä
- Nämä NHL-tähdet vapautuivat Leijonien käyttöön MM-kisoihin!
- Olympialaisissa nähty pakkijätti siirtyy Liigaan!
- Leijonat saamassa huippuvahvistuksen MM-kisoihin – MTV: ”Keskusteluja käyty”