Leo Komarov kuntoutumassa – MM-kisat vielä kysymysmerkkinä
Toronto Maple Leafsin hyökkääjä Leo Komarov pohtii vielä osallistumistaan MM-kisoihin.
19 maalia sesonkiin tehnyt Komarov on pelannut vahvan kauden, mutta viime viikot hyökkääjä on ollut sivussa loukkaantumisen vuoksi. Erinäisiä vaivoja ”Leksalla” on oikeastaan riittänyt jo kauden puolivälistä asti.
Komarov yrittää vielä saada itsensä kuntoon Leafsin kauden viimeiseen peliin, runkosarjan huipennukseen New Jerseyssä. Näin olisi mahdollista, että kausi jatkuu vielä MM-kisoissa.
– Onhan se aina tosi kiva pelata lätkää. Mutta olen painanut nyt kymmenen vuotta sinne toukokuuhun asti. Joskus se raja tulee vastaan, ettei jaksa. Kiva on pelata, mutta on muuten kiva myös huilata, Komarov tuumi Yle Urheilun haastattelussa.
Komarov on ollut tuttu näky Leijona-joukkueessa. Komarov on juhlinut MM-kisoissa kultaa 2011 sekä olympiapronssia 2014. Varmasti kotikatsomot ottaisivat numeron 71 mielellään karkeloihin mukaan tälläkin kertaa.
Komarovilla on muuten taskussaan sekä Suomen että Venäjän passit. Siksi Pietarissa ja Moskovassa pelattava turnaus voisi myös houkutella voimahyökkääjää ikään kuin toisina kotikisoina, kuten päävalmentaja Kari Jalonen on vitsaillut.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kärpistä tutulla Leijonat-pakilla on vientiä: huippuseura perässä!
- Juuse Saroksesta karu uutinen!
- Jymypaljastus: Montreal hieroi kauppaa verivihollisen kanssa – Patrik Laine osana diiliä!
- Tappara: iso sopimusuutinen!
- Tapparasta lähtenyt suomalainen: NHL kutsuu!
- Uusi käänne – nyt voi olla Patrik Laineen aika!
- Risto Dufva: päävalmentajapesti Mestikseen varmistui
- Maajoukkueesta lähtöpassit saanut sarjasikailija iski taas: pitkä pelikielto
- Toimittaja: Kiekko-Espoon tehomies lähtee – suuntana NHL
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- Mikko Rantasesta uutta tietoa!
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- Toimittaja: Kiekko-Espoon tehomies lähtee – suuntana NHL
- TPS-luotsi ottaa kantaa Oliver Lauridsenin kohutaklaukseen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Maajoukkueesta lähtöpassit saanut sarjasikailija iski taas: pitkä pelikielto