Ensimmäisen erän tehominuutit toivat Leijonille selvän voiton Norjasta
Kuva: Getty Images
Suomen A-maajoukkue otti viikonlopun toisessa harjoitusmaaottelussa selvän 5-1-voiton kotijoukkue Norjasta. Ensimmäisen erän alkupuoli oli vielä jokseenkin tasaista vääntämistä, mutta Suomen kolmen nopean maalin putki erän loppuun takasi vahvan johtoaseman, josta Suomi ei enää luopunut.
Ottelun alussa norjalaisilla oli aktiivinen ote ja he saivat rakennettua muutamia paikkoja Suomen päätyyn. Norja otti kuitenkin kaksi jäähyä, joiden myötä peli alkoi kääntyä selvemmin Suomelle. Leijonat eivät kiekon hallinnasta huolimatta saaneet sitä Norjan verkkoon ylivoimalla. Sen sijaan Suomi sai tehojakson erän loppuun, kun se teki kolme maalia reilussa kahdessa minuutissa. Ensimmäisenä onnistui Rony Ahonen ajassa 17:00, ja tasan minuutin kuluttua Anssi Salmela laukoi Suomen 2-0-johtoon. Tuosta maalista ehti kulua minuutti ja 12 sekuntia, kun Aleksi Saarela tälläsi taululle jo 3-0-lukemat, joista siirryttiin erätauolle.
Toinen erä lähti liikkeelle Suomen hallinnalla. Palkinto vahvasta otteesta saatiin lopulta ajassa 26.02, kun Mikko Lehtonen toimitti kiekon Norjan maaliin: 4-0. Tämän jälkeen Tommi Kivistö otti jäähyn, jonka aikana Norja pääsi kaventamaan Mathis Olimbin toimiessa maalintekijänä. Tasakentällisin Suomella ei kuitenkaan ollut juurikaan hätää.
Kolmas erä ei tarjonnut enää kovin suurta draamaa. Suomi iski vielä yhden maalin ajassa 51.01, kun Jarno Koskiranta kaunisteli lukemat 5-1:een. Rony Ahonen syötti maalin ja oli ottelun paras pistemies tehoin 1+1.
Kokonaisuudessaan vahvan Leijona-suorituksen ainoa kysymysmerkki saattoi olla ylivoimapeli, koska Suomi ei saanut useasta tilaisuudesta ja kiekon hallinnasta huolimatta jäähyjen aikana kiekkoa Norjan maaliin.
Leijonien seuraavat pelit ovat alkavalla viikolla Tšekkiä vastaan. Ottelut pelataan Oulussa torstaina 21.4. ja Kouvolassa lauantaina 23.4.
LUE MYÖS:
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Jokerifaneilta suorat sanat päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Jokereilta kova ratkaisu katsomoon komennettujen tähtien suhteen
- Pelicansille tipahti surkeita uutisia ennen Jokerit-ottelua!
- Jokereissa kuohuu – kolme tähtihankintaa heivattiin katsomoon
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”
- Nyt näyttää pahalta – Liiga-seuran karmeat talousluvut julki
- Se oli siinä – Kärppien seuraikoni päättää pelaajauransa
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- IS: HIFK havittelee Jori Lehterän tilalle jo uutta hankintaa – ”Sitä työstetään”
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”
- Liiga-seura teki löydön vapailta markkinoilta – ”Tosi innoissani tulen”
- Se oli siinä – Kärppien seuraikoni päättää pelaajauransa
- Jokereilta kova ratkaisu katsomoon komennettujen tähtien suhteen
- Jukka Jalosen nimi liitettiin Jokereihin – kommentoi IS:lle: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Jokerifaneilta suorat sanat päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Nyt näyttää pahalta – Liiga-seuran karmeat talousluvut julki
- Pelicansille tipahti surkeita uutisia ennen Jokerit-ottelua!