HIFK:n leirissä löydettiin parannettavaa murskavoitosta huolimatta – ”Innostuttiin liikaa”
Kuva: Juha Tamminen
HIFK:n päävalmentaja Antti Törmänen hymyili tyytyväisenä Nelonen Pron haastattelussa 6-0-voittoon päättyneen ottelun jälkeen.
Törmänen ei kuitenkaan suuresta voitosta huolimatta pitänyt joukkueen esitystä täydellisenä.
– Ensimmäisessä erässä oltiin isoja ja kovia. Toisessa erässä saatiin tärkeä maali alkuun, ja sen jälkeen jäätiin vähän passiiviseksi. Vähän myös ylihyökättiin ajoittain. Kolmannessa erässä taisteltiin tiukkojen hetkien läpi, ja saatiin iloisia onnistumisia loppuun, kertasi Törmänen ottelua Nelonen Prolle.
Tappara oli läpi ottelun alakynnessä, mutta sai muutamia ylivoimahyökkäyksiä kenties juuri helsinkiläisten ylihyökkäämisen johdosta.
– Tapparalla oli kolme kaksi vastaan yksi hyökkäystä. Husso otti niihin isot torjunnat. Liian suuri into hyökätä väärissä paikoissa ja pieni ylipelaaminen täytyy korjata, totesi Törmänen.
Maagisen hyvän ottelun helsinkiläisten maalin suulla pelannut Ville Husso löysi Törmäsen tavoin Nelonen Pron haastattelussa parannettavaa perjantain vierasotteluun.
– Ylivoima ja alivoima täytyy olla vielä paremmin kunnossa kun lähdetään Tampereelle, Husso totesi.
Ottelussa nähtiin hilpeä hetki, kun Husso poimi Patrik Laineen rannelaukauksen helposti hanskaansa. Tilanteen jälkeen nuorukaiset näyttivät sanailevan keskenään.
– Pate siinä vaan heitti että marjoja. Mä en lähtenyt sitä kommentoimaan, Husso naureskeli.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ville Heinola: uusi NHL-seura!
- Ratkaisu tuli nopeasti – Kasperi Kapasen NHL-seura selvisi!
- Matias Maccelli allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen – seura vaihtuu
- MM-kultaleijona Joonas Korpisalo kaupattiin – tässä uusi NHL-seura
- Erik Haula allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen – seura vaihtuu!
- Eetu Luostarinen: jättisopimus Florida Panthersiin
- Jussi Ahokkaasta uusi NHL-huhu – tässäkö tuleva seura? ”On tutkalla”
- Nyt tipahti iso NHL-huhu: Erik Haula matkalla uuteen seuraan!
- TSN: Suomalaistähdestä iso päätös Floridassa – voi tulla tänään
- Jarkko Ruutu löysi töitä NHL:stä – Jarmo Kekäläinen palkkasi tiimiinsä
- Matias Maccelli allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen – seura vaihtuu
- MM-kultaleijona Joonas Korpisalo kaupattiin – tässä uusi NHL-seura
- Eetu Luostarinen: jättisopimus Florida Panthersiin
- Dallas sanoi ei – suomalaisen NHL-ura sai kovan iskun!
- Jussi Ahokkaasta uusi NHL-huhu – tässäkö tuleva seura? ”On tutkalla”
- Erik Haula allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen – seura vaihtuu!
- Aleksander Barkov saa uuden seurakaverin – Florida hankki Tre Kronorin tähtimaalivahdin
- Jokerien Liiga-konkari teki ratkaisunsa – uusi osoite löytyi yllättävän läheltä!
- Nyt tipahti iso NHL-huhu: Erik Haula matkalla uuteen seuraan!
- Iso rooli tarjolla: Patrik Laine saattaa päätyä yllättävään NHL-huippuseuraan